Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Juan Moyano
PORVOO Tänäkin vuonna kotihoidon ja palvelutalojen yksinäisille vanhuksille voi lahjoittaa joulumieltä joulukukalla.
Joulukukka kampanja järjestetään Porvoossa nyt seitsemättä kertaa. Kampanja on käynnissä 15.12.2023 asti.
Joulukukka-kampanja toteutetaan yhteistyössä Porvoon asumispalveluiden ja kotihoidon sekä Porvoon Kukkatalon kanssa.
– Kotihoidon ja palvelukotien henkilökunta valitsevat kukkalähetysten saajiksi vanhuksia, jotka erityisesti ilahtuvat siitä, että joku muistaa heitä, kertoo Nina Moisander
kotihoidosta.
Kukan voi ostaa oman makunsa ja lompakkonsa mukaan. Ideana on, että kuka tahansa voi valita mieluisan kukan tai osallistua sopivalla summalla.
– Kukan mukana toimitetaan joulukortti, joten vastaanottajaa voi ilahduttaa myös joulutervehdyksellä. Kukat toimitetaan vanhuksille veloituksetta ennen joulua.
Kampanjaan voi osallistua etänä Porvoon Kukkatalon verkkokaupassa tai asioimalla liikkeessä.
– Olemme iloisia, kun taas tänä vuonna voimme olla mukana levittämässä iloa ja joulumieltä Palvelutalojen ja Kotihoidon senioreille, sanoo Ann-Len Bäck Porvoon
Kukkatalosta.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot