Viikon kysymys
A-
A+
Poliisi tulee lauantai-illan ja yön aikana tekemään aktiivista valvontaa paikoissa, joissa nuoria liikkuu ja kokoontuu.
Arkisto/Mika Laine
ITÄ-UUSIMAA Itä-Uudenmaan poliisi on varautunut tänäkin vuonna koulujen päättymisen juhlinnan valvontaan koko poliisilaitoksen toiminta-alueella. Koulut päättyvät tänä vuonna lauantaina 3.6. ja odotettavissa on perinteiseen tapaan, että lapset ja nuoret kokoontuvat yhdessä juhlimaan koulujen päättymistä ja kauan odotetun kesäloman alkamista.
– Suurin osa lapsista ja nuorista juhlii koulujen päättymistä asiallisesti ja ilman ongelmia, mutta on melko tavallista, että juhlinnan lomassa päihteiden käyttö yleistyy ja sen myötä myös erilaisten onnettomuuksien riskit kasvavat, komisario Kaisa Holappa kertoo.
Poliisi tiedottaa valvontaa tehtävän edellisvuosien tapaan tiiviissä yhteistyössä poliisilaitoksen alueen eri kaupunkien ja kuntien nuorisopalveluiden kanssa. Mukana ja nuorten tukena omassa roolissaan ovat myös esimerkiksi sosiaalitoimi ja SPR.
Perinteiset juhlimispaikat vuodesta toiseen
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueelle on vuosien varrella muodostunut useita suosittuja juhlimispaikkoja, joita nuoret todennäköisesti suosivat myös tänä keväänä. Poliisi tulee illan ja yön aikana tekemään aktiivista valvontaa paikoissa, joissa nuoria liikkuu ja kokoontuu.
Porvoossa aktiivisen valvonnan paikkoja ovat Jokipuisto, Maarinranta ja Kokonniemi, Loviisassa Laivasilta, uimaranta ja Rantapuiston alue ja Sipoossa Pilvijärvi ja Kalkkiranta.
Vanhempien toivotaan olevan tavoitettavissa päättäjäisviikonloppuna
Poliisi toivoo, että juhlimaan lähtevien nuorten huoltajat olisivat tavoitettavissa puhelimitse lauantaina 3.6. sekä sunnuntain 4.6 vastaisena yönä ja vastaisivat tuntemattomasta numerosta tuleviin puheluihin. Puhelu saattaa tulla muun muassa poliisilta tai nuorisotyöntekijältä.
– Yhteistyö huoltajien kanssa on toiminut erittäin hyvin jo useampana keväänä. Vanhemmat ovat vastanneet kiitettävästi puheluihin ja hakeneet itse nuoriaan kotiin tapahtumapaikoilta, Holappa kiittelee.
Pelisäännöt kuntoon hyvissä ajoin
Päättäjäisillan juhlintaan liittyvistä selkeistä pelisäännöistä ja juhlintaan liittyvistä riskeistä on hyvä keskustella etukäteen omien lasten ja nuorten kanssa.
– Kun pelisäännöt kotiväen kanssa on sovittu, niin onnettomuusriksitkin pienenevät. Kotiintuloajat ja vanhempien asettamat rajat voivat harmittaa, mutta viestivät nuorelle myös tärkeästä asiasta, välittämisestä, Holappa muistuttaa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot