Viikon kysymys
A-
A+
Täyssähköinen Maxus näyttää rotevalta,
Petri Matikainen
ITÄ-UUSIMAA Tämänkertainen koeajoauto herätti sekä ihmetystä että hämmästystä harvinaisen runsaasti. Kiinassa valmistettu avolava näyttää varsin rotevalta hyötyajoneuvolta ja se on ensimmäinen Suomessa myytävä täyssähköinen pick-up.
Teknisiä tietoja tarkastellessa selviää, että auto on alunperin suunniteltu polttomoottorikäyttöiseksi. Nyt se on kuitenkin sähköistetty ja mallivaihtoehtoja on tasan yksi. Avolavalla varustettu Maxus on aina takavetoinen ja valitettavasti maavaraa on vain 16 senttiä, eli aivan tavallisen perheauton verran. Kuormaa saa ottaa kyytiin 925 kiloa, joten olihan se haettava säkki mursketta pihan kunnostukseen ihan testimielessä.
Kuormattuna Maxus kulkee tasaisemmin kuin tyhjänä. Sähkömoottorin vääntö tekee myös vaikutuksen, sillä auto tuntuu kiihtyvän lastattuna yhtä hyvin kuin ilman kuormaa. Suorituskykyä on hyötyajoneuvolle varsin sopivasti, sillä ohituskiihtyvyys välillä 50-100 kilometriä tunnissa sujui tasan kahdeksassa sekunnissa. Huippunopeus on rajoitettu lukemaan 120 kilometriä tunnissa, joten kesärajoituksilla moottoritiellä voi ajella leppoisasti kaasu pohjassa pelkäämättä ylinopeussakkoja.
Maxukseen mahtuu hyvin viisi ihmistä.
Petri Matikainen
Ohjaamon puolella Maxus tuntuu osittain laadukkaalta ja osittain muoviselta. Nahkaverhoilluilla istuimilla viihtyy kohtuullisen hyvin ja viidelle hengelle on aivan riittävät tilat. Tavaratilaa on periaatteessa oikeinkin runsaasti, mutta tavarat ovat ilman kuomua tai pressua sään ja katseiden armolla. Näyttävän keulan huomioledivalot muuntuvat myös tyylikkäästi vilkuiksi, mutta varsinaiset ajovalot niiden alla ovat varsin vaatimattomat vanhanaikaiset halogeenivalot. Pientä viilausta olisi muussakin varustelussa, sillä esimerkiksi rattia olisi mukavampi käsitellä jos sen kehä olisi nahalla päällystetty ja säädöt saisi täysin kohdalleen. Ohjauksen voimakas palautus häiritsi myös nuorempaa koeajajaa, samoin kuin tyhjänä pompottava jousitus.
Maxus T90 EV oli itseasiassa hyvin erikoinen uusi tuttavuus. Se näytti ihan jämptiltä tavarankuljettimelta, mutta osoittautui lähinnä sileiden teiden kulkineeksi ja melko kevyiden nyyttien kuljettimeksi. Parhaimmillaan sillä ajelee kuitenkin terveisiä yli 300 kilometriä latausten välillä ja meno on melko äänetöntä. Koeajon keskikulutus rajoitusten mukaisessa rauhallisessa ajossa tyhjänä oli 27 kilowattituntia satasella. Imagosyistä tällaisen auton hankkimisen voi vielä ymmärtää tiettyihin tarpeisiin, mutta koneyrittäjän työmaakäyttöön se ei välttämättä aivan heti taivu. Tämä on nyt kuitenkin ensimmäinen laatuaan ja Maxukseltakin saattaa jossain vaiheessa tulla nelivetoinen ja maastoon soveltuva versio avolavaisesta hyötyajoneuvosta.
PETRI MATIKAINEN
toimitus@itavayla.fi
Takavetoinen ja pienellä maavaralla oleva Maxuksen täyssähköinen pick-up ei ole tarkoitettu maastoon.
Petri Matikainen
Maxus T90 EV
» Koeajoauton hinta vakiovarustein: 70 556 €
» Päästöt: 0 g/km
» WLTP-toimintamatka: 336 km
» Akkukapasiteetti: 88,55 kWh (netto)
» Maksimilatausteho: 80 kWh
» Huipputeho: 177 hv
» Vääntö: 310 nm
» Auton pituus: 5365 mm
» Omamassa: 2375 kg
» Kantavuus: 925 kg
» Vetomassa: 1000 kg
» Maavara: 160 mm
» Takuu: 5v/100 000 km
Plussat
+ Katu-uskottava ulkonäkö
+ Rohkea avaus kiinalaiselta valmistajalta
Miinukset
– Takavetoisuus ja maavara
– Aika raju hintalappu
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot