POR­VOO-BALI Kaik­ki al­koi vä­hän sat­tu­mal­ta. Kol­me­tois­ta moot­to­ri­pyö­rä­har­ras­ta­jaa eri puo­lil­ta Suo­mea osal­lis­tui sa­mal­le Pe­ter­Pan­Maa­il­man jär­jes­tä­mäl­le prät­kä­ret­kel­le Sri Lan­kaan vuon­na 2017. 

Kos­ka reis­su oli niin on­nis­tu­nut, yh­tei­ses­tä mat­kaa­mi­ses­ta tuli pe­rin­ne.

– Olem­me täl­lai­nen sa­man­hen­kis­ten jouk­ko van­hem­pia uk­ko­ja, jot­ka ha­lu­a­vat mat­kus­taa prät­käl­lä ja näh­dä paik­ko­ja, por­voo­lai­nen Mark­ku Ran­ta­la ker­too.

Sri Lan­kan jäl­keen po­ruk­ka on suun­nan­nut kah­den vuo­den vä­lein uu­teen koh­tee­seen. En­sin Bur­maan, sit­ten Viet­na­miin ja tänä tal­ve­na In­do­ne­si­an saa­ril­le. 

Reis­su al­koi Ba­lin saa­rel­ta Den­pa­sas­ta ja kul­ki vii­den saa­ren läpi.

– Tätä reis­sua val­mis­tel­tiin kak­si vuot­ta! Vaik­ka jär­jes­tä­jä on alan­sa am­mat­ti­lai­nen, ei ol­lut help­po saa­da 16 prät­kää eli kol­men­tois­ta suo­ma­lai­sen, kah­den ba­li­lai­sen op­paan ja yh­den Aust­ra­li­as­ta saa­pu­neen op­paan moot­to­ri­pyö­rää sa­maan laut­taan ja pi­tää po­ruk­ka ka­sas­sa 15 päi­vän ajan, Ran­ta­la sa­noo. 

Suomalaisten joukko teki 15 päivän reissun Indonesian saarille. Matka vei viiden saaren läpi.

Markku Rantalan kotialbumi

Kaa­tu­mi­sil­ta ei voi vält­tyä

In­do­ne­si­an va­sem­man puo­lei­seen lii­ken­tee­seen tot­tu­mi­nen vei päi­vän tai pari ja vaa­ti kes­kit­ty­mis­tä. Ruuh­ka oli hur­ja. 

– Jos lii­ken­neym­py­räs­sä on sata skoot­te­ria, se ei ole edes vie­lä pai­kal­lis­ten ruuh­kaa. Aa­si­an mais­sa on kir­joit­ta­ma­ton sään­tö, et­tä taak­se ei vil­kuil­la. Koko ajan pi­tää vain kat­soa eteen­päin, Ran­ta­la sa­noo. 

Suo­ma­lais­po­ruk­ka oli pu­keu­tu­nut nä­ky­viin hei­jas­tin­lii­vei­hin ja -ky­pä­riin, et­tä pai­kal­li­set erot­tai­si­vat hei­dät jou­kos­ta ja osai­si­vat va­roa hei­tä. 

– Sil­ti kaa­tu­mi­sia tu­lee ai­na. Yk­si piti käyt­tää sai­raa­las­sa­kin, Ran­ta­la ker­too. 

Moot­to­ri­pyö­rät oli vuok­rat­tu pai­kal­li­ses­ta vuok­raa­mos­ta – mikä ei se­kään ol­lut ihan lä­pi­huu­to­jut­tu, ni­mit­täin vuok­raa­mos­ta piti löy­tyä 16 prät­kää ja huol­to­au­to reis­sul­le. Va­rus­teet, ku­ten ky­pä­rät ja rin­ta­pans­sa­rit, reis­su­po­ruk­ka toi Suo­mes­ta.

Toi­si­naan reit­ti vei jo­kien yli ma­ta­las­sa ve­des­sä, toi­si­naan pit­kin riip­pu­sil­taa, jol­la sai kul­kea vain yk­si ker­ral­laan suun­taan­sa.

Toisinaan reitti vei jokien yli matalassa vedessä, toisinaan pitkin riippusiltaa, jolla sai kulkea vain yksi kerrallaan suuntaansa. Kuvassa Markku Rantala.

Markku Rantalan kotialbumi

Pai­kal­li­sil­le prät­käl­lä liik­ku­va tu­ris­ti oli näh­tä­vyys

Ran­ta­la ker­too, et­tä prät­kä­ret­kien ide­a­na on men­nä sel­lai­sil­le alu­eil­le, joil­la tu­ris­tit ei­vät yleen­sä käy. Jo­kai­ses­sa koh­tees­sa pi­tää myös ol­la jo­tain poik­ke­a­vaa ja ek­soot­tis­ta.

– Niis­sä In­do­ne­si­an pai­kois­sa, jois­sa kä­vim­me, asuk­kaat oli­vat näh­neet tu­ris­te­ja vain har­voin ja var­sin­kaan prät­kil­lä. He oli­vat tosi kiin­nos­tu­nei­ta meis­tä ja ha­lu­si­vat näh­dä ku­via Suo­mes­ta kän­ny­käs­tä. Näy­tim­me luu­ril­ta lun­ta, sau­no­ja ja ih­mi­siä pil­kil­lä, Ran­ta­la ker­too. 

Ai­na kun oli mah­dol­lis­ta, suo­ma­lais­jouk­ko ju­tut­te­li pai­kal­li­sia. Ran­ta­lan mu­kaan pai­kal­li­set pi­tä­vät tu­ris­teis­ta, jot­ka tuo­vat saa­ril­le ra­haa. 

– Kun jut­te­lim­me nuor­ten kans­sa, he pyy­si­vät mei­tä tuo­maan jo­tain kau­pas­ta. Me­hän toim­me! Kii­ku­tim­me pa­ke­tin ko­kis­ta tai suk­laa­ta, mitä iki­nä pyy­si­vät, Ran­ta­la ker­too.

Jouk­ko va­lit­si yö­pai­koik­seen ja ruo­ka­pai­koik­seen vain pai­kal­lis­ten yri­tyk­siä. 

– Ruo­ka oli ihan huip­pua! Me­ri­ruo­ka­kin sel­lais­ta, mitä Suo­mes­ta ei edes saa. Hin­nat kol­me eu­roa ja olut eu­ron. Pa­ras ho­tel­li­kin oli vain 40 eu­roa kah­del­ta, Ran­ta­la ker­too. 

– Meil­le on it­ses­tään sel­vää, et­tä suo­sim­me pai­kal­lis­ta. Tämä mei­dän po­ruk­kam­me on fik­sua jen­giä, poh­dim­me kai­ken­lais­ta. Ha­lu­am­me miet­tiä, mi­ten voi­sim­me aut­taa­kin pai­kal­li­sia.
 

Vat­sa­tau­te­ja ja läm­pö­hal­vaus

Kuu­muus oli tu­kah­dut­ta­vaa. Päi­vi­sin mit­ta­ri ki­pu­si 40 as­tee­seen, il­lal­la se las­ki 26:een.

Yk­si seu­ru­een mie­his­tä sai läm­pö­hal­vauk­sen, mut­ta to­del­li­nen vaa­ra vaa­ni pie­nes­sä pa­ke­tis­sa. In­do­ne­si­as­sa on ni­mit­täin den­gu­e­kuu­met­ta, joka le­vit­tyy hyt­tys­ten vä­li­tyk­sel­lä. On­nek­si ku­kaan po­ru­kas­ta ei kui­ten­kaan saa­nut tau­tia.

Sen si­jaan vat­sa­tau­din sai puo­let.

– Mi­nul­le­kin is­ki älyt­tö­mät vat­sa­ki­vut. Pää­sin just ja just pyö­räl­le. Oli vain men­tä­vä muun po­ru­kan mu­ka­na, kos­ka ei täl­lai­sel­la mat­kal­la voi­da jää­dä odot­ta­maan yh­tä, Ran­ta­la sa­noo.

Kun vat­sa­tau­tia oli jat­ku­nut nel­jä päi­vää, Ran­ta­la sai pai­kal­li­ses­ta ap­tee­kis­ta mu­kaan­sa muu­ta­man pil­le­rin. Aa­mul­la ki­vut oli­vat lop­pu­neet.

– Näy­tin sit­ten lääk­kei­tä mu­ka­na ol­leel­le ham­mas­lää­kä­ril­le, joka sa­noi, et­tä ihan hy­vää lää­ket­tä sait, mut­ta ne on eläi­mil­le tar­koi­tet­tu. Nä­kö­jään kui­ten­kin aut­toi, Ran­ta­la nau­raa.  

– Kuvan jättiläisvaraani on oikea, ei kuminen niin kuin monet luulevat, sanoo Rantala. Komodonvaraanit ovat ihmisille vaarallisia.

Markku Rantalan kotialbumi

Jät­ti­läis­va­raa­nit voi­vat kas­vaa yli kol­me­met­ri­sik­si

Yk­si reis­sun ko­ho­koh­dis­ta oli Ko­mo­don saa­ri. Unes­con maa­il­man­pe­rin­tö­lis­tal­la ole­val­la saa­rel­la elää noin 1600 ko­mo­don­va­raa­nia eli maa­il­man suu­rin­ta lis­ko­la­jia, jät­ti­läis­va­raa­nia.

– Siel­lä ne oli­vat va­paa­na ja pie­net lap­set juok­si­vat ul­ko­na. Olim­me kau­huis­sam­me, et­tä ei­vät­kö ne syö lap­sia. Mut­ta saa­rel­la on li­ha­kar­jaa, ki­le­jä, käär­mei­tä ja ka­no­ja, ne syö­vät pää­a­si­as­sa nii­tä. Muu­ta­ma ih­mi­nen­kin kyl­lä me­neh­tyy vuo­sit­tain va­raa­nien ta­kia, Ran­ta­la ker­too.

Jät­ti­läis­va­raa­ne­ja kan­nat­taa­kin va­roa, sil­lä 2–3-met­ri­sek­si kas­va­vat lis­kot pys­ty­vät juok­se­maan jopa 20 ki­lo­met­rin tun­ti­vauh­dil­la.

– Ne tap­pa­vat mel­ko var­mas­ti, jos läh­te­vät pe­rään. Yk­si­kin va­raa­ni oli 4,2 met­riä ja 120 ki­loa. Sen kans­sa ei pel­leil­lä, Ran­ta­la ker­too.  

Indonesian-reissu sisälsi häkellyttävän kauniita maisemia, nelimetrisiä liskoja, hyvää ruokaa, mukavia paikallisia – mutta myös vastoinkäymisiä.

Markku Rantalan kotialbumi

Muo­vi suu­ri on­gel­ma

In­do­ne­si­an saa­ret oli­vat hä­kel­lyt­tä­vän kau­niit. Vesi kirk­kaan tur­koo­sia ja luon­to veh­re­ää. Kau­neut­ta var­jos­ti kui­ten­kin maan val­ta­va muo­vi­on­gel­ma.

– Muo­vi hyp­pä­si sil­mil­le. Pai­kal­li­set ei­vät kä­sit­tä­neet, mi­ten suu­ri on­gel­ma se on. Sa­noim­me mo­nil­le, et­tä me­ne­tät­te tu­ris­te­ja, jos täl­le ei teh­dä jo­tain. Ros­kat hei­te­tään me­reen ja ka­duil­le, ja osan asuk­kaat polt­ta­vat il­tai­sin. Käry oli hir­vit­tä­vä, Ran­ta­la sa­noo.

Ker­ran suo­ma­lais­jouk­ko ke­rä­si ve­ne­mat­kan ai­ka­na ker­ty­neet lasi-, me­tal­li- ja muo­vi­ros­kat omiin pus­sei­hin­sa, ja pe­ril­lä pai­kal­li­nen asu­kas heit­ti kai­ken me­reen.

– Huu­sim­me, et­tä älä! Ei hän hok­san­nut, mik­si ei. Köy­häs­sä maas­sa ih­mi­siä ei niin­kään kiin­nos­ta ke­rä­tä ros­kia, vaan pääl­lim­mäi­se­nä mie­les­sä on se, mis­tä saa ruo­an pöy­tään ja mi­ten lap­set saa kas­va­tet­tua, Ran­ta­la ker­too.  

– Niissä Indonesian paikoissa, joissa kävimme, asukkaat olivat nähneet turisteja vain harvoin kylissään ja varsinkaan prätkillä, Rantala kertoo.

Markku Rantalan kotialbumi

Mark­ku pää­see taas va­pau­teen seit­se­män vuo­den pääs­tä

In­do­ne­si­an saa­ril­la asuu täl­lä het­kel­lä Mark­ku-ni­mi­nen kil­pi­kon­na. Se pe­las­tet­tiin me­res­tä ja tuo­tiin kil­pi­kon­na­far­mil­le toi­pu­maan sa­ma­na päi­vä­nä, jona suo­ma­lais­seu­rue teki vie­rai­lun far­mil­le. 

– Nämä ih­mi­set pe­las­ta­vat vuo­sit­tain tu­hat kil­pi­kon­naa, jot­ka ovat syö­neet muo­via tai juut­tu­neet verk­koi­hin me­res­sä. Osa kas­va­te­taan mu­nis­ta ja va­pau­te­taan myö­hem­min me­reen. Pää­tim­me an­taa jät­kää koh­ti 50–100 eu­roa kil­pi­kon­nien pe­las­tus­toi­min­taan, mikä on iso raha. Far­mi pyö­rii yk­si­tyi­sil­lä avus­tuk­sil­la, ja ha­lu­sim­me kan­taa kor­tem­me ke­koon, Ran­ta­la ker­too.

Yk­si pe­las­te­tuis­ta kil­pi­kon­nis­ta ni­met­tiin Ran­ta­lan mu­kaan, ja Mark­ku va­pau­te­taan me­reen seit­se­män vuo­den ku­lut­tua.

– Meil­le sa­not­tiin, et­tä ter­ve­tu­loa sit­ten kat­so­maan! 

En­nen läh­töä seu­rue lah­joit­ti osan va­rus­teis­ta vuok­raa­mol­le. Osa po­ru­kas­ta jäi lo­mai­le­maan, kun osan oli mää­rä nous­ta len­to­ko­nee­seen, joka vei­si ta­kai­sin läh­tö­saa­rel­le, Ba­lil­le.

Oli vain yk­si haas­te: kone oli yli­buu­kat­tu, jo­ten po­ru­kan piti vuok­ra­ta pi­ka­ve­ne ja mat­kus­taa kym­me­nen tun­tia vie­rei­sel­le Pi­man saa­rel­le, jos­ta läh­ti len­to Ba­lil­le.

– Vas­toin­käy­mi­set vä­hän kuu­lu­vat mei­dän reis­sui­him­me, Ran­ta­la nau­raa.

Seu­raa­van ret­ken prät­kä­po­ruk­ka suun­taa Poh­jois-Thai­maa­han ja sel­lai­siin koh­tei­siin, jois­sa ei tu­ris­te­ja niin pal­jon näy. Prät­kil­lä taas, tot­ta kai.