Viikon kysymys
A-
A+
Suomesta lähti 13 moottoripyöräilijää ja mukaan liittyi kaksi paikallista opasta Balilta sekä yksi australialainen matkanjärjestäjä, joka halusi tulla seuraamaan, miten suomalaiset pärjäävät matkalla.
Markku Rantalan kotialbumi
PORVOO-BALI Kaikki alkoi vähän sattumalta. Kolmetoista moottoripyöräharrastajaa eri puolilta Suomea osallistui samalle PeterPanMaailman järjestämälle prätkäretkelle Sri Lankaan vuonna 2017.
Koska reissu oli niin onnistunut, yhteisestä matkaamisesta tuli perinne.
– Olemme tällainen samanhenkisten joukko vanhempia ukkoja, jotka haluavat matkustaa prätkällä ja nähdä paikkoja, porvoolainen Markku Rantala kertoo.
Sri Lankan jälkeen porukka on suunnannut kahden vuoden välein uuteen kohteeseen. Ensin Burmaan, sitten Vietnamiin ja tänä talvena Indonesian saarille.
Reissu alkoi Balin saarelta Denpasasta ja kulki viiden saaren läpi.
– Tätä reissua valmisteltiin kaksi vuotta! Vaikka järjestäjä on alansa ammattilainen, ei ollut helppo saada 16 prätkää eli kolmentoista suomalaisen, kahden balilaisen oppaan ja yhden Australiasta saapuneen oppaan moottoripyörää samaan lauttaan ja pitää porukka kasassa 15 päivän ajan, Rantala sanoo.
Suomalaisten joukko teki 15 päivän reissun Indonesian saarille. Matka vei viiden saaren läpi.
Markku Rantalan kotialbumi
Kaatumisilta ei voi välttyä
Indonesian vasemman puoleiseen liikenteeseen tottuminen vei päivän tai pari ja vaati keskittymistä. Ruuhka oli hurja.
– Jos liikenneympyrässä on sata skootteria, se ei ole edes vielä paikallisten ruuhkaa. Aasian maissa on kirjoittamaton sääntö, että taakse ei vilkuilla. Koko ajan pitää vain katsoa eteenpäin, Rantala sanoo.
Suomalaisporukka oli pukeutunut näkyviin heijastinliiveihin ja -kypäriin, että paikalliset erottaisivat heidät joukosta ja osaisivat varoa heitä.
– Silti kaatumisia tulee aina. Yksi piti käyttää sairaalassakin, Rantala kertoo.
Moottoripyörät oli vuokrattu paikallisesta vuokraamosta – mikä ei sekään ollut ihan läpihuutojuttu, nimittäin vuokraamosta piti löytyä 16 prätkää ja huoltoauto reissulle. Varusteet, kuten kypärät ja rintapanssarit, reissuporukka toi Suomesta.
Toisinaan reitti vei jokien yli matalassa vedessä, toisinaan pitkin riippusiltaa, jolla sai kulkea vain yksi kerrallaan suuntaansa.
Toisinaan reitti vei jokien yli matalassa vedessä, toisinaan pitkin riippusiltaa, jolla sai kulkea vain yksi kerrallaan suuntaansa. Kuvassa Markku Rantala.
Markku Rantalan kotialbumi
Paikallisille prätkällä liikkuva turisti oli nähtävyys
Rantala kertoo, että prätkäretkien ideana on mennä sellaisille alueille, joilla turistit eivät yleensä käy. Jokaisessa kohteessa pitää myös olla jotain poikkeavaa ja eksoottista.
– Niissä Indonesian paikoissa, joissa kävimme, asukkaat olivat nähneet turisteja vain harvoin ja varsinkaan prätkillä. He olivat tosi kiinnostuneita meistä ja halusivat nähdä kuvia Suomesta kännykästä. Näytimme luurilta lunta, saunoja ja ihmisiä pilkillä, Rantala kertoo.
Aina kun oli mahdollista, suomalaisjoukko jututteli paikallisia. Rantalan mukaan paikalliset pitävät turisteista, jotka tuovat saarille rahaa.
– Kun juttelimme nuorten kanssa, he pyysivät meitä tuomaan jotain kaupasta. Mehän toimme! Kiikutimme paketin kokista tai suklaata, mitä ikinä pyysivät, Rantala kertoo.
Joukko valitsi yöpaikoikseen ja ruokapaikoikseen vain paikallisten yrityksiä.
– Ruoka oli ihan huippua! Meriruokakin sellaista, mitä Suomesta ei edes saa. Hinnat kolme euroa ja olut euron. Paras hotellikin oli vain 40 euroa kahdelta, Rantala kertoo.
– Meille on itsestään selvää, että suosimme paikallista. Tämä meidän porukkamme on fiksua jengiä, pohdimme kaikenlaista. Haluamme miettiä, miten voisimme auttaakin paikallisia.
Vatsatauteja ja lämpöhalvaus
Kuumuus oli tukahduttavaa. Päivisin mittari kipusi 40 asteeseen, illalla se laski 26:een.
Yksi seurueen miehistä sai lämpöhalvauksen, mutta todellinen vaara vaani pienessä paketissa. Indonesiassa on nimittäin denguekuumetta, joka levittyy hyttysten välityksellä. Onneksi kukaan porukasta ei kuitenkaan saanut tautia.
Sen sijaan vatsataudin sai puolet.
– Minullekin iski älyttömät vatsakivut. Pääsin just ja just pyörälle. Oli vain mentävä muun porukan mukana, koska ei tällaisella matkalla voida jäädä odottamaan yhtä, Rantala sanoo.
Kun vatsatautia oli jatkunut neljä päivää, Rantala sai paikallisesta apteekista mukaansa muutaman pillerin. Aamulla kivut olivat loppuneet.
– Näytin sitten lääkkeitä mukana olleelle hammaslääkärille, joka sanoi, että ihan hyvää lääkettä sait, mutta ne on eläimille tarkoitettu. Näköjään kuitenkin auttoi, Rantala nauraa.
– Kuvan jättiläisvaraani on oikea, ei kuminen niin kuin monet luulevat, sanoo Rantala. Komodonvaraanit ovat ihmisille vaarallisia.
Markku Rantalan kotialbumi
Jättiläisvaraanit voivat kasvaa yli kolmemetrisiksi
Yksi reissun kohokohdista oli Komodon saari. Unescon maailmanperintölistalla olevalla saarella elää noin 1600 komodonvaraania eli maailman suurinta liskolajia, jättiläisvaraania.
– Siellä ne olivat vapaana ja pienet lapset juoksivat ulkona. Olimme kauhuissamme, että eivätkö ne syö lapsia. Mutta saarella on lihakarjaa, kilejä, käärmeitä ja kanoja, ne syövät pääasiassa niitä. Muutama ihminenkin kyllä menehtyy vuosittain varaanien takia, Rantala kertoo.
Jättiläisvaraaneja kannattaakin varoa, sillä 2–3-metriseksi kasvavat liskot pystyvät juoksemaan jopa 20 kilometrin tuntivauhdilla.
– Ne tappavat melko varmasti, jos lähtevät perään. Yksikin varaani oli 4,2 metriä ja 120 kiloa. Sen kanssa ei pelleillä, Rantala kertoo.
Indonesian-reissu sisälsi häkellyttävän kauniita maisemia, nelimetrisiä liskoja, hyvää ruokaa, mukavia paikallisia – mutta myös vastoinkäymisiä.
Markku Rantalan kotialbumi
Muovi suuri ongelma
Indonesian saaret olivat häkellyttävän kauniit. Vesi kirkkaan turkoosia ja luonto vehreää. Kauneutta varjosti kuitenkin maan valtava muoviongelma.
– Muovi hyppäsi silmille. Paikalliset eivät käsittäneet, miten suuri ongelma se on. Sanoimme monille, että menetätte turisteja, jos tälle ei tehdä jotain. Roskat heitetään mereen ja kaduille, ja osan asukkaat polttavat iltaisin. Käry oli hirvittävä, Rantala sanoo.
Kerran suomalaisjoukko keräsi venematkan aikana kertyneet lasi-, metalli- ja muoviroskat omiin pusseihinsa, ja perillä paikallinen asukas heitti kaiken mereen.
– Huusimme, että älä! Ei hän hoksannut, miksi ei. Köyhässä maassa ihmisiä ei niinkään kiinnosta kerätä roskia, vaan päällimmäisenä mielessä on se, mistä saa ruoan pöytään ja miten lapset saa kasvatettua, Rantala kertoo.
– Niissä Indonesian paikoissa, joissa kävimme, asukkaat olivat nähneet turisteja vain harvoin kylissään ja varsinkaan prätkillä, Rantala kertoo.
Markku Rantalan kotialbumi
Markku pääsee taas vapauteen seitsemän vuoden päästä
Indonesian saarilla asuu tällä hetkellä Markku-niminen kilpikonna. Se pelastettiin merestä ja tuotiin kilpikonnafarmille toipumaan samana päivänä, jona suomalaisseurue teki vierailun farmille.
– Nämä ihmiset pelastavat vuosittain tuhat kilpikonnaa, jotka ovat syöneet muovia tai juuttuneet verkkoihin meressä. Osa kasvatetaan munista ja vapautetaan myöhemmin mereen. Päätimme antaa jätkää kohti 50–100 euroa kilpikonnien pelastustoimintaan, mikä on iso raha. Farmi pyörii yksityisillä avustuksilla, ja halusimme kantaa kortemme kekoon, Rantala kertoo.
Yksi pelastetuista kilpikonnista nimettiin Rantalan mukaan, ja Markku vapautetaan mereen seitsemän vuoden kuluttua.
– Meille sanottiin, että tervetuloa sitten katsomaan!
Ennen lähtöä seurue lahjoitti osan varusteista vuokraamolle. Osa porukasta jäi lomailemaan, kun osan oli määrä nousta lentokoneeseen, joka veisi takaisin lähtösaarelle, Balille.
Oli vain yksi haaste: kone oli ylibuukattu, joten porukan piti vuokrata pikavene ja matkustaa kymmenen tuntia viereiselle Piman saarelle, josta lähti lento Balille.
– Vastoinkäymiset vähän kuuluvat meidän reissuihimme, Rantala nauraa.
Seuraavan retken prätkäporukka suuntaa Pohjois-Thaimaahan ja sellaisiin kohteisiin, joissa ei turisteja niin paljon näy. Prätkillä taas, totta kai.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot