Viikon kysymys
A-
A+
Porvoolaisen maanviljelijä Jakob "Jake" Frankenhaeuserin (kesk.) luotsaama Jake and Rambling Blade -yhtye julkaisi kesäkuun alussa debyyttisinglensä, joka ensimmäinen lohkaisu tulevalta esikoisalbumilta. Bändissä soittavat myös Jukka Puurula (vas.) ja Anders "Asa" Nyman.
Ville Juurikkala
PORVOO Vahvoilla bluegrass- ja country-vaikutteilla leikittelevä kotimainen americana-yhtye Jake and Rambling Blade (JRB) on julkaissut debyyttisinglensä "Bluebirds".
Kappale kertoo kalasta, joka haikailee taivaalle sinikoiden (engl. bluebird) luo. Sinikoita esiintyy ainoastaan Amerikan mantereella ja siksi kappaleeseen sopii se, että JRB:n riveihin on lentänyt USA:sta vierailevia muusikoita. Mukana ovat bluegrass-konkari Michael Daves (kitara ja stemmalaulu) ja viulisti Laraine Kaizer-Viazovtsev.
Daves säesti muun muassa Dolly Partonia Grammy-ehdokkuuden saaneella singlellä "The Last Thing On My Mind" viime vuonna. Kaizer-Viazovtsev on Yhdysvalloista Suomeen vuonna 2018 muuttanut ammattimuusikko, joka nähdään myös JRB:n keikoilla esiintymässä tänä kesänä.
Lisäksi kappaleella vierailee Erininkin yhtyeestä tuttu Pauli Halme, joka on yksi Suomen johtavista fingerstyle-kitaristeista. Country-painotteiseen soitantaan nojaava Halme taituroi Bluebirds-kappaleella mandoliinilla.
"Bluebirds" on kappale kalasta, joka haikailee taivaalle sinikoiden (eng. bluebird) luo.
Esikoisalbumi julkaistaan ensi syksynä
Kesäkuun alussa ilmestyneen kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut yhtyeen porvoolainen keulahahmo Jakob “Jake” Frankenhaeuser.
Kyseessä on ensimmäinen ennakkolohkaisu Jake and Rambling Bladen tulevalta esikoisalbumilta, joka julkaistaan ensi syksynä.
Uuden singlen ja koko albumin on tuottanut Jussi Jaakonaho ja apulaistuottajan roolissa on toiminut Jonathan Hull.
– "Bluebirds" on kirjoitettu keväällä 2023, jolloin kuuntelin paljon legendaarista kitaristia Clarence Whitea ja New Kentucky Colonels -yhtyettä, jossa Clarencen lisäksi soittivat myös kaksi hänen veljeään, Roland ja Eric White, Frankenhaeuser kertoo yhtyeen tiedotteessa.
Bluebirds-kappale on kuunneltavissa suoratoistopalveluissa Spotify, Apple Music ja Deezer.
Kesä 2022 yhtyeen ensimmäinen keikkakesä
Jake and Rambling Blade on perustettu vuonna 2021 mutta yhtye koostuu kokeneista konkareista. JRB:n jäsenet ovat aiemmin soittaneet hyvinkin erityyppisissä yhtyeissä, mutta kaikkia heitä yhdistää rakkaus americanaan ja bluegrass-musiikkiin.
Multi-instrumentalisti Jakob Frankenhaeuser (laulu, kitara ja banjo) on bändin sydän, sillä kaikki yhtyeen materiaali on hänen kirjoittamaa ja säveltämää. Frankenhaeuser oli aikoinaan 1990-luvulla mukana folk-yhtyeessä Gjallarhorn. Maanviljelyäkin harjoittavan muusikon soitinerikoisuuksina ovat olleet yliäänihuilut, kampiliira, didgeridoo ja samaanirumpu.
Kappaleiden sovituksista vastaa koko yhtye. Kokoonpanossa soittavat Frankenhaeuserin lisäksi trash metal -yhtye Final Assaultista tuttu Anders “Asa” Nyman (lap-steel ja akustinen kitara) ja Don Huonojen Jukka Puurula (kontrabasso).
Kesä 2022 oli JRB:n ensimmäinen keikkakesä, jolloin yhtye soitti noin 20 keikkaa ympäri Suomea (muun muassa Kaustinen Folk, Kihaus Folk ja Tuusulan Krapin Paja).
Kuluvan kesän yhtye aloitti Rootsinpyhtaa Bluegrass Festivalilta Strömforsin ruukista Loviisasta kesäkuun alussa. Seuraavana oli vuorossa Lavanderia Gastro Cafén kesäklubi Fiskarsissa Raaseporissa ja Tenho Restobar Helsingissä. Yhtyeen voi nähdä seuraavaksi URF Festivaalilla Keravalla perjantaina 26.7. ja Pellinge Marinassa Porvoossa lauantaina 31.8.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot