POR­VOO Por­voo­lai­nen elo­ku­vaa­ja Tee­mu Li­ak­ka, 53, pal­kit­tiin Jus­si-pat­saal­la ku­vauk­ses­ta elo­ku­vas­ta "Ha­vu­met­sän lap­set", joka sai par­haan do­ku­ment­tie­lo­ku­van pal­kin­non. Li­säk­si hän sai yh­des­sä oh­jaa­ja Vir­pi Suu­ta­rin kans­sa 20 000 eu­ron ar­voi­sen Nor­disk Film -pal­kin­non.

Mil­lai­set oli­vat tun­nel­ma­si pal­kin­to­ja vas­taa­not­ta­es­sa­si?

– Se yl­lät­ti, et­tä yli­pää­tään do­ku­ment­tie­lo­ku­va nyt pal­kit­tiin. Har­vi­nais­ta herk­kua tämä on Jus­si-pal­kin­non his­to­ri­as­sa.

Olit­ko saa­nut ai­em­min Jus­si-pal­kin­toa tai mui­ta pal­kin­to­ja?

– En ol­lut, mut­ta eh­dol­la olen ol­lut Tun­tu­rin ta­ri­na -elo­ku­vas­ta. Elo­ku­va voit­ti pa­ri­sen kuu­kaut­ta sit­ten Eu­ro­pe­an Wild­li­fe Film Awards -kil­pai­lun pää­pal­kin­non. Myös Ha­vu­met­sän lap­set on pal­kit­tu kan­sain­vä­li­ses­ti.

Kuin­ka tär­ke­ä­nä näet pal­kin­non te­ki­jäl­le?

– Ar­vos­te­tul­la Jus­si-pal­kin­nol­la var­sin­kin on mer­ki­tys­tä, kos­ka sil­lä on pit­kä his­to­ria. Ai­na, kun saa hen­ki­lö­koh­tai­sen pal­kin­non ku­vauk­ses­ta, tun­tuu se eri­tyi­sel­tä. Kun elo­ku­va saa mai­net­ta, kun­ni­aa ja pal­kin­to­ja, se tun­tuu myös upe­al­ta.

Mis­tä in­nos­tus ku­vaa­mi­seen al­koi?

– Kun sain en­sim­mäi­sen fil­mi­ka­me­ran (Co­si­na) lap­se­na asu­es­sam­me Af­ri­kas­sa, jos­sa ku­va­sin kai­ken­lai­sia vil­lie­läi­miä sa­fa­reil­la. Sii­tä läh­tien ku­val­li­nen il­mai­su on kul­ke­nut koko ajan mu­ka­na­ni. Jär­jes­tel­mä­ka­me­ra on edel­leen käy­tös­sä, mut­ta vä­häi­sem­mäl­lä ny­kyi­sin.

Kuin­ka kau­an olet työs­ken­nel­lyt ku­vaa­ja­na?

– 1990-lu­vun puo­li­vä­lis­tä as­ti. Olen teh­nyt elo­ku­vien li­säk­si te­le­vi­si­o­sar­jo­ja, mu­siik­ki­vi­de­oi­ta ja mai­no­se­lo­ku­via. Ku­vaa­jan am­mat­ti on sii­nä mie­les­sä kii­tol­li­nen, et­tä työ­tä voi va­ri­oi­da.

– Elokuva on väline, jolla voi vaikuttaa ihmisten tunteisiin. Ehkä sitä kautta sillä myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä yleiseen ilmapiiriin ja ihmisten hyvinvointiin, Teemu Liakka muistuttaa.

Marko Wahlström

Mikä tun­tuu omim­mal­ta gen­rel­tä?

– Elo­ku­va, kos­ka sen lop­pu­tu­los on ai­na teos, jo­hon voi käyt­tää enem­män ai­kaa ja vai­vaa. Te­le­vi­si­o­sar­jo­jen te­ke­mi­nen on ny­kyi­sin hek­tis­tä ja no­pe­aa, mikä tun­tuu enem­män suo­rit­ta­mi­sel­ta.

– Elo­ku­van te­ke­mi­ses­sä pys­tyy ole­maan suun­ni­tel­mal­li­sem­pi, kun teh­dään isom­pia vi­su­aa­li­sia jut­tu­ja sekä asi­oi­ta poh­di­taan yh­des­sä oh­jaa­jan ja työ­ryh­män kans­sa.

Li­ak­ka toi­voo, et­tä elo­ku­va­te­os myös pu­hut­te­lee ja sil­lä on pit­kä elä­män­kaa­ri.

Kuvaaja Teemu Liakka koki voimaannuttavan tunteen seuratessaan Elokapina-nuorten taivalta reilu vuoden ajan.

Teemu Liakka

Mikä oli an­toi­sin­ta pal­ki­tus­sa Ha­vu­met­sän lap­set -elo­ku­vas­sa?

– Sitä oli iha­na teh­dä, sil­lä se ta­val­laan muut­ti omaa elä­mää. Seu­ra­sim­me vä­hän rei­lu vuo­den ajan Elo­ka­pi­na-ryh­män fik­su­ja nuo­ria, joi­den mie­le­tön yh­tei­söl­li­syys ja huo­mi­oo­not­ta­vuus teki sy­vän vai­ku­tuk­sen. Do­ku­ment­tia oli voi­maan­nut­ta­vaa teh­dä.

– Kun maa­il­ma on täs­sä ja­mas­sa – on il­mas­ton­muu­tos­ta, ym­pä­ris­tö­huo­lia ja la­ji­ka­toa – tun­tuu hie­nol­ta, et­tä on täl­lai­sia nuo­ria, jot­ka tart­tui­vat oi­ke­as­ti asi­oi­hin ja al­koi­vat teh­dä jo­tain ak­tii­vi­ses­ti sen eteen, jot­ta saa­tai­siin ju­naa kään­net­tyä.

Li­ak­ka toi­voo, et­tä do­ku­ment­tie­lo­ku­va näyt­tää jul­ki­suu­des­sa usein kiel­tei­ses­ti näyt­täy­ty­vän Elo­ka­pi­na-ryh­män toi­min­nan toi­sen puo­len.

– Nuor­ten kes­kuu­des­sa Elo­ka­pi­nas­sa vie­hät­tää yh­tei­söl­li­syys, joka puut­tuu nyky-yh­teis­kun­nas­ta ai­ka lail­la. Yh­teis­kun­ta muut­tuu koko ajan en­tis­tä enem­män yk­si­lö­kes­kei­sek­si, kun ih­mi­set eris­täy­ty­vät.

Palkitun ohjaaja Virpi Suutarin humaani metsäkertomus kuljettaa katsojansa lumoavalle luontomatkalle, joka alkaa vanhojen havupuiden suojasta.

Teemu Liakka

Mitä luon­to ja il­mas­ton­muu­tos mer­kit­se­vät it­sel­le­si?

– Kyl­lä­hän se on läs­nä kai­kes­sa, mitä teen ja var­sin­kin luon­to­do­ku­ment­tien puo­lel­la. Il­mas­ton­muu­tos nä­kyy it­sel­le­ni jo­ka­päi­väi­se­nä asi­a­na.

Mitä on seu­raa­vak­si vi­reil­lä?

– Teem­me oh­jaa­ja Vir­pi Suu­ta­rin kans­sa uut­ta elo­ku­vaa, joka läh­ti liik­keel­le raak­ku-ca­ses­ta Kai­nuus­sa. Aja­tus on laa­jen­tu­nut kai­nuu­lai­siin met­sä­ko­ne­kus­kei­hin, sil­lä se näyt­tää Ha­vu­met­sän lap­set -elo­ku­vaan ko­li­kon toi­sen puo­len. Kat­so­taan mitä sii­tä tu­lee.

– Li­säk­si tuot­ta­ja–oh­jaa­ja Mar­ko Röh­rin kans­sa on al­ka­mas­sa Suon ta­ri­na -elo­ku­van te­ke­mi­nen. Elo­ku­va on jat­koa Jär­ven ta­ri­na- ja Tun­tu­rin ta­ri­na -elo­ku­vil­le.

Havumetsän lapset -elokuva pöllyttää raikkaalla tavalla käsityksiämme metsistä ja niiden suojelusta.

Teemu Liakka

Mikä do­ku­men­tin te­ke­mi­ses­sä kieh­too?

– Do­ku­men­tit ovat ai­na pit­kä­ai­kai­sia, jol­loin myös nii­den ta­ri­na ke­hit­tyy ja läh­tee vie­mään men­nes­sään. Al­ku­vai­hees­sa sitä ei voi tie­tää, mi­hin mat­ka joh­taa. Tu­le­va elo­ku­va on pa­ri­vuo­ti­nen pro­jek­ti.

– Kun asi­at muut­tu­vat, pi­tää pys­tyä te­ke­mään luo­via rat­kai­su­ja. Do­ku­ment­ti­ryh­mä (oh­jaa­ja, ku­vaa­ja, ää­ni­mies, va­lai­si­ja ja ka­me­ra-as­sis­tent­ti) on myös ket­te­rä te­ke­mään iso­ja muu­tok­sia ver­rat­tu­na fik­ti­on ison ka­ra­vaa­niin.

Mikä on unel­ma­si elo­ku­van­te­ki­jä­nä?

– Se, et­tä sai­si teh­dä sel­lai­sia pro­jek­te­ja, jot­ka mah­dol­lis­ta­vat vah­van vi­su­aa­li­sen maa­il­man luon­nin.

– Oli­si hie­noa saa­da jat­kaa elo­ku­vien te­ke­mis­tä, sil­lä nyt Suo­mes­sa ku­ri­te­taan kult­tuu­ri­a­laa. Elo­ku­vien ra­hoi­tuk­set ovat to­del­la vai­kei­ta täl­lä het­kel­lä. Toi­vot­ta­vas­ti suo­ma­lai­nen elo­ku­va kui­ten­kin säi­lyy tai­de­muo­to­na, vaik­ka hur­jal­ta näyt­tää.

– Ku­ri­mus nä­kyy elo­ku­va-alan ar­jes­sa, sil­lä pro­jek­te­ja on tosi vä­hän, elo­ku­van­te­ki­jöi­tä on pal­jon työt­tö­mä­nä ja vuok­raa­mot ovat he­li­se­mäs­sä. Täl­lä het­kel­lä ku­kaan ei edes tie­dä alan tu­le­vai­suu­den nä­ky­mis­tä.

Porvoolaiskuvaaja Teemu Liakka myöntää haastattelussa saaneensa olla etuoikeutetussa asemassa tehdä työtä laaja-alaisesti eri näkökulmista.

Marko Wahlström

Mikä on mie­leen­pai­nu­nein ku­vaa­ja­ko­ke­mus ura­si ai­ka­na?

– Sii­hen on vai­kea vas­ta­ta, kos­ka nii­tä on ol­lut niin pal­jon. Olen ol­lut sii­tä etuo­i­keu­te­tus­sa ase­mas­sa, et­tä olen pys­ty­nyt te­ke­mään ku­vaa­jan työ­tä laa­ja-alai­ses­ti eri kan­teis­ta ja ol­la mu­ka­na hy­vin eri­lai­sis­sa pro­jek­teis­sa.

– Tein jos­sain vai­hees­sa pal­jon ve­de­na­lais­ku­vaus­ta, jon­ka jäl­keen läh­din te­ke­mään luon­to­ku­vaa­jan pol­kua täy­sil­lä. On ol­lut hie­noa saa­da hää­rä­tä sekä fik­ti­on et­tä do­ku­men­tin puo­lel­la.

Olet­ko ku­van­nut Por­voos­sa elo­ku­vien ma­te­ri­aa­lia?

– Kyl­lä, lä­hes kai­kis­sa do­ku­ment­tie­lo­ku­vis­sa on jo­tain tääl­lä ku­vat­tua. Esi­mer­kik­si Ha­vu­met­sän las­ten lop­pu­koh­taus on ku­vat­tu Stens­bö­les­sä. Yri­tän ai­na saa­da luon­toon ja luon­to­mai­se­maan liit­ty­viä ku­vaus­paik­ko­ja lä­hel­le ko­tia.

Mitä ky­syi­sit it­sel­tä­si?

– Mitä pyö­rii juu­ri nyt mie­les­sä­si tu­le­vaan elo­ku­vap­ro­jek­tii­si liit­ty­en? Se. mil­loin muut­to­lin­nut tu­le­vat ja mis­sä jär­jes­tyk­ses­sä. Eri­tyi­ses­ti mi­nua kieh­too kur­ki, joka on hy­vin il­mei­käs ja lii­ke­kie­li on upea, lä­hes kuin tans­sia. Lin­nun asen­toi­hin on help­po tuo­da tun­net­ta.

FAK­TA
Tee­mu Li­ak­ka
» Syn­ty­nyt Hel­sin­gis­sä vuon­na 1972. Asu­nut Itä-Uu­del­la­maal­la – ai­em­min Lo­vii­san Kos­ken­ky­läs­sä ja nyt Por­voos­sa – noin 20 vuot­ta.
» Työs­ken­te­lee free­lan­ce-ku­vaa­ja­na. Tai­de­lu­ki­on jäl­keen val­mis­tui ku­vaa­jak­si Tam­pe­reen tai­teen ja vies­tin­nän op­pi­lai­tok­ses­ta 1990-lu­vun puo­li­vä­lis­sä.
» Per­hee­seen kuu­lu­vat vai­mo, ku­va­tai­tei­li­ja Nel­li Nio sekä lap­set Mil­ja, 19 ja Mol­la, 16.
» Har­ras­taa maas­to­pyö­räi­lyä, pa­de­lia ja var­jo­lii­toa sekä ai­em­min su­kel­lus­ta, joka on sit­tem­min jää­nyt ve­de­na­lais­ku­vauk­sen myö­tä.