Viikon kysymys
A-
A+
Hallilla on viikonloppuisin tarjolla myös rauhallisempi vuoro, jolloin perheet voivat tulla harrastamaan yhdessä.
Depositphotos
PORVOO, TARMOLA Porvoon uusi sisäskeittihalli avaa ovensa harrastajille 13. joulukuuta kello 16. Hallissa tulee olemaan vuoroja skeittaajille, scoottaajille ja BMX-pyöräilijöille. Ensimmäisen viikon vuorot hallissa ovat maksuttomia.
Porvoon kaupunki vastaa vuosittain skeittihallin vuokrakuluista ja hallin rampit on rakennettu kaupungin toimesta. Paikallisen, rullalautayhdistys Asfaltti-ihottuma ry:n vapaaehtoiset toimijat ja jäsenet pyörittävät hallin toimintaa, tiedotteessa kerrotaan.
– Nyt on hyvä fiilis! Mahtava kokonaisuus avautumassa näiden lajien harrastajien käyttöön vihdoinkin. Yhdistyksen kanssa on ollut kiva tehdä yhteistyötä ja toiminnan pyörittäminen jää hyviin ja asiantunteviin käsiin. Tulemme tekemään monipuolista yhteistyötä ja tulevaisuudessa skeittihallissa järjestetään myös erilaisia tapahtumia, teemailtoja ja workshoppeja, nuorisopalveluiden päällikkö Nina Jorkama sanoo.
Mahdollisuus ympärivuotiseen harrastamiseen
Sisäskeittihalli mahdollistaa jatkossa lajien ympärivuotisen harrastamisen. Hallilla on viikonloppuisin tarjolla myös rauhallisempi vuoro, jolloin perheet voivat tulla harrastamaan yhdessä.
Alkuun hallin aukiolot ovat suppeammat, mutta aukioloja voidaan lisätä, jos vapaaehtoisia valvojia saadaan lisää. Asfaltti-ihottuma ry. ottaa mielellään uusia, aktiivisia toimijoita jäseniksi ja mukaan toimintaan. Yhdistys toivoo myös palautetta aukioloajoista ja ideoita oheistoimintaan.
Skeittikaupasta välineet ja vaatteet harrastamiseen
Hallissa on sosiaalitilat, välineiden lainauspiste sekä korjausnurkka. Skeittikauppa Fellasta löytyy kaikkea tarpeellista – uusista laudoista ja välineistä vaatteisiin.
Hallin korkeus on noin viisi metriä ja kokonaispinta-ala on 610 neliömetsiä, joka jakautuu kahteen tilaan. Suuremmassa 460 neliömetrin tilassa on street park -tyylinen alue, jossa on kaarevia elementtejä ja erilaisia skeitattavia muotoja. Pienemmässä 150 neliömetrin tilassa on pooli. Pooli aukeaa alkuvuonna 2024.
Skeittihalli sijaitsee Tarmolan teollisuusalueella, osoitteessa Pajatie 6.
– Jos haluat liittyä mukaan toimintaan, niin ota yhteyttä yhdistykseen, sähköpostilla porvoonskeittihalli@gmail.com, tiedotteessa kerrotaan.
»» Lisätietoa ja ajankohtaiset tiedot hallin aukioloajoista täältä
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot