Ni­mim. Pii­tui­i­va­na liit­tyi kir­joi­tuk­sel­laan (22.4.) van­hem­pia syyt­tä­vään jouk­koon. Jos­kus sor­men he­ris­te­ly var­mas­ti on pai­kal­laan. Jos­kus mei­dän kaik­kien ai­kuis­ten oli­si hyvä kat­soa pei­liin – ja toi­siim­me.

Väi­tän, et­tem­me kaik­ki kul­tai­sen 80-lu­vun kas­va­tuk­sen lä­pi­käy­neet ole ruh­jeit­ta sel­vin­neet. Olen las­te­ni kans­sa kui­ten­kin koh­dan­nut toi­min­ta­mal­le­ja ja aja­tus­ta­po­ja, jot­ka kum­pu­a­vat men­nei­den vuo­si­kym­men­ten käy­tän­nöis­tä ja ar­vo­maa­il­mois­ta, ei­vät­kä vas­taa vii­mei­sin­tä tie­tä­mys­tä.

Ko­kei­lim­me, jos­ko 76-v. äi­ti­ni voi­si tul­la aut­ta­maan mi­nua ja kah­ta al­le 10-v. las­ta­ni ar­jes­sa. Pää­dyin päi­vä­ko­din jou­lu­juh­lan si­jas­ta äi­din kans­sa puo­lek­si päi­väk­si päi­vys­tyk­seen am­bu­lans­sin jäl­keen. Nau­res­ke­lin mo­nes­ti kuu­le­mal­le­ni neu­vol­le: ”muis­tat­han pyy­tää apua iso­van­hem­mil­ta”.

Lap­se­ni kar­ka­si kou­lus­ta hyp­pää­mäl­lä ik­ku­nas­ta; ei kiuk­kui­se­na ja uh­mak­kaa­na vaan pe­lois­saan ja ah­dis­tu­nee­na. Asi­aa sel­vi­tel­les­sä­ni ja yrit­tä­es­sä­ni löy­tää rat­kai­su­ja hy­vin vai­ke­as­ti al­ka­nee­seen kou­lu­pol­kuun olen huo­man­nut, et­tä van­hem­pien syyl­lis­tä­mi­nen on tiu­kas­sa. Mitä jos lap­sen tur­val­li­nen paik­ka on­kin van­hem­man luo­na ja tur­vat­to­muus kou­lus­sa? Ra­ken­teet ei­vät ai­na an­na opet­ta­jil­le­kaan mah­dol­li­suut­ta toi­mia. Ai­kui­sil­la on myös osaa­mat­to­muut­ta her­kis­tyä lap­sen tar­peil­le.

Pii­tui­i­va­na, lap­se­ni nou­dat­ta­vat sään­tö­jä, jos­kus lii­an­kin tar­kas­ti. He sa­no­vat kii­tos ja an­teek­si. Oi­keu­den­mu­kai­suus on heil­le hy­vin tär­ke­ää. Ih­mi­set, joi­ta he koh­taa­vat, useim­mi­ten ai­kui­set, ei­vät juu­ri­kaan toi­mi näin. Tä­hän maa­il­maan hei­tä kas­va­tan.

PEI­LI­KU­VA