Viikon kysymys
A-
A+
Pääosin Porvoon RTV:stä tuttu henkilökunta palvelee asiakkaita jatkossa Värisilmä-ketjun uudessa Porvoon myymälässä. Kuvassa myymäläpäällikkö Toni Inkilä (vas.), Kenneth Kraufvelin, Ismo Hanén, Rufus Lönn, Heidi Hagelin, Jessica Hanén, Diana Stenbäck ja kauppiasyrittäjä Marko Raikko.
Marko Wahlström
PORVOO, TARMOLA Täysi on vielä käynnissä Porvoon Tarmolassa. Kaiken pitää olla valmista torstaina rakennusalan urakoitsijoiden ammattilaispäivää varten. Kuluttajille Värisilmä-ketjun uusi Porvoon myymälä avaa ovensa perjantaina.
– Kauppias luonteeltaan, kun olen, niin tässä aukesi mahdollisuus RTV:n konkurssin myötä, porvoolainen Marko Raikko sanoo.
Riihimäkeläinen RTV-Yhtymä Oy asetettiin konkurssiin viime tammikuun alussa. Porvoon Tarmolan Teollisuus- ja Mestarintien kulmauksessa sijainnut myymälä sulki ovensa RTV:n väreissä helmikuun puolivälissä.
– Kävin juttelemassa henkilökunnan kanssa, ja tuli mahdollisuus saada heidät työntekijöiksi.
Myymäläkalusteet ja muun irtaimistotavaran Marko Raikko huusi RTV:n konkurssihuutokaupasta. Irtaimisto ei ole kuin seitsemän vuoden ikäistä, jolloin RTV muutti tien toiselta puolelta C.E. Lindgrenin entisiin tehdastiloihin.
– Ei tarvinnut kuin pölyt pyyhkiä.
– Kuluttajille avaamme ovet perjantaina 9.5.2025 kello 9.05,25 – sekunnilleen. Pientä pilkettä pitää olla silmäkulmassa, kauppiasyrittäjä Marko Raikko sanoo.
Marko Wahlström
Monialayrittäjä, jonka ura alkoi 14-vuotiaana maatilalta
Raikon yritys Porvoon Tapetti ja Väri Oy:n vuokraisäntänä on riihimäkeläinen kiinteistösijoitus ja -hallinnointiyhtiö Sislin Oy, joka käytännössä on omistanut RTV-ketjun liiketiloja.
Värisilmän Porvoon myymälän käytössä on vähän reilu 3 000 neliömetriä varastoineen.
– Palapelin osat alkoivat olemaan kasassa. Taustayhtiön nimessäkin tuli vähän oikaistua; nyt tuli PTV. Pientä pilkettä silmäkulmassa pitää, Raikko naurahtaa.
Raikko on monialayrittäjä, jonka päätoimiala on ollut viime vuodet rakennusurakointi.
Mies on vuodesta 1998 asti ehtinyt tulla porvoolaisille tutuksi Tirmon Saaristokeskuksen, Huhtisen Spar- ja M-Market-kaupan päivittäistavarakauppiaana sekä ravintoloitsijana.
– Oma yrittäjäurani alkoi 14-vuotiaana, kun vuokrasin ensimmäiset peltomaat itselleni naapurin mieheltä. Niitä hoidin isäni koneilla, maatilan poikana Varsinais-Suomessa kasvanut mies sanoo.
Kaupallisen liiketoimintansa hän aloitti muutettuaan Porvooseen vuonna 1998. Oppinsa hän ammensi appivanhempiensa ruokakaupasta kotiseudullaan.
Kuusi työntekijää ja pitkiä työuria
Värisilmä-ketjun Porvoon myymälän myymäläpäällikkönä toimii Toni Inkilä, joka toimi vuodesta 2010 RTV:n myymäläpäällikkönä Porvoossa. Hän jatkoi tehtävässä Raimo Heikkilän jälkeen.
– On kiva päästä töihin, kun viimeiset puoli vuotta myytiin RTV:n aikana eioota. Värisilmän konsepti on hyvin lähellä RTV:tä, vaikkakin kuluttajavetoisempi, hän sanoo.
Myymäläpäällikön lisäksi liike työllistää kuusi työntekijää, joista viidellä on RTV-tausta.
– Täällä on pitkäaikaisia työsuhteita. Esimerkiksi Kenneth Kraufvelinillä olisi tullut RTV-uraa 40 vuotta, sillä hän aloitti työnsä Porvoon myymälässä toukokuussa 1985, itsekin kesätöissä RTV:llä vuonna 1998 aloittanut Inkilä sanoo.
– Kiva päästä pitkästä aikaa töihin, myymäläpäällikkö Toni Inkilä kuvailee henkilökunnan tuntoja. Mies aloitti RTV-uransa kesätöissä ja ehti välillä hakea kokemusta rakennustarvikekaupasta Rakentarista Mäntsälän Sääksjärveltä, kunnes palasi RTV:hen myymäläpäälliköksi.
Marko Wahlström
Värisilmä on yksityisten yrittäjien omistama
Värisilmän ketju toimi viimeksi Porvoossa Aleksanterinkadulla, jossa Mika Olenius pyöritti Väri-Mixa -nimistä yritystään lokakuuhun 2010 asti.
Ketju on itsenäisten kauppiasyrittäjien omistama, jonka tukkuliikkeenä toimii Väritukku Oy. Yksityisiä kauppiaita on ympäri Suomen.
Pitkälti RTV:n konkurssin myötä Värisilmä on ollut alkuvuodesta kasvussa.
– Ketju on avannut kevään aikana viisi täysin uutta myymälää ja pitänyt kuudet avajaiset eri puolilla Suomea, Etelä-Suomen alueen myyntipäällikkö Olli-Pekka Airas kertoo.
Porvoota lähimmät ketjun liikkeet ovat Loviisassa (Loviisan Värikauppa Oy), Kotkassa, Järvenpäässä, Helsingin Kampissa ja Naantalissa.
– RTV:ltä jäi ammattitaitoista henkilökuntaa,. ja vetäjiksi löytyi meitä "yrittäjäkahjoja", Raikko naurahtaa.
Vuonna 1992 perustettu porvoolainen ATS-ammattityökalut Oy on perheyritys, joka on vakiinnuttanut asemansa Atex-työvaatteiden valmistajana. Porvoon uusi Värisilmä toimii yrityksen lippulaivamyymälänä.
Marko Wahlström
Valikoimaa laajennetaan, pääpaino pintamateriaaleissa
Raikko kuvailee myymälää sisustus- ja rautakaupaksi, mutta korostaa pääpainon olevan lattioiden ja seinien pintamateriaaleissa eli maaleissa, kaakeleissa ja tapeteissa.
– Laajennamme valikoimaa koko ajan, mutta vielä meillä ei ole raskasta rautatarvikepuolta. Pihalla ei ole vielä harjaterästä ja lekaharkkoja, mutta ensimmäiset tilaukset ovat jo sisällä.
Myymäläpäällikkö Toni Inkilän mukaan kysyntää sisustus- ja rautatarvikkeiden myymälälle kaupungin itäpuolella on.
– Ne asiakkaat, jotka ovat jo käyneet tutustumassa, ovat kiitelleet kovasti. Uskon, että nyt suosikkituotteet tulevat olemaan terassiöljyt ja ulkomaalit.
Uusi Värisilmä-liike tulee olemaan Janneniska Oy:n nostokoneiden luovutuspiste. Myymälä on myös Atex-ammattiasuja valmistavan porvoolaisen perheyrityksen lippulaivamyymälä. Porvoolaista osaamista liikkeen valikoimassa edustavat myös C.E. Lindgrenin pensselit.
Porvoolaisyrittäjä Marko Raikon päätoimiala viime vuosina on ollut rakennusurakointi. – Uskon vahvasti, että korjausrakentamiselle on aina tarvetta, jos kiinteistöistä halutaan pitää huolta, hän sanoo.
Marko Wahlström
"Korjausrakentamiselle on koko ajan tarvetta"
Myymäläpäällikkö ja kauppiasyrittäjä toteavat, että alalla alkaa näkyä valonpilkahduksia.
– Usko on vahva, koska korjausrakentamiselle on koko ajan tarvetta. Tähän asti eniten ovat sakanneet isojen rakennusliikkeiden toiminta ja uudisrakentaminen, Raikko sanoo.
– Rakennuskanta vaatii koko ajan huoltoa ja korjausta. Mikäli rakennuksen päästää huonoon kuntoon, jokainen tietää, että kiinteistön arvo laskee, hän muistuttaa.
Raikon mukaan nyt ei kannattaisi aikailla, jos on vähänkin miettinyt talon tai kiinteistön korjaamista.
– Jos tai kun Ukrainan sodan osapuolet pääsevät rauhansopimukseen ja sota päättyy, niin voi vain kuvitella minne kaikki rakennustarvikkeet alkavat liikkua Euroopassa sekä mitä silloin tapahtuu hinnoille ja saatavuudelle.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot