Viikon kysymys
A-
A+
Itä-Uudenmaan poliisille on tullut useita ilmoituksia ilta- ja yöaikaan häiritsevän kovaäänisestä mopoilusta.
Arkisto/Mika Laine
ITÄ-UUSIMAA Viime viikonloppuna poliisin tehtävillä esiintyi häiriökäyttäytymistä, päihtyneitä ja tappelunnujakoita tasaisesti koko Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella.
Etenkin yövuorot ovat kesäaikaan erittäin työntäyteisiä. Poliisilla oli viikonloppuna käynnissä useampia etsintöjä kadonneisiin tai itsetuhoisiin liittyen.
Tällä hetkellä erilaiset häiriötehtävät, kuten mopoilijoiden aiheuttama meteli, työllistävät poliisia koko Itä-Uudenmaan alueella, tiedotteessa kerrotaan.
Mopoilusta aiheutuva meteli häiritsee
Itä-Uudenmaan poliisille on tullut lähipäivinä useita ilmoituksia etenkin ilta- ja yöaikaan häiritsevän kovaäänisestä mopoilusta.
Helleaikana monet ihmiset nukkuvat ikkunat auki, jolloin ulkoa kuuluva meteli kantautuu koteihin normaalia enemmän. Ongelmana ei välttämättä ole mopoilijoiden siirtyminen paikasta toiseen vaan kotirauhaa häiritsevä mopojen huudattaminen, joka saattaa kestää pitkiäkin aikoja samassa paikassa.
Tiedotteen mukaan mopoilijoita on ollut iltaisin kokoontuneena esimerkiksi koulujen pihoille ja näistä kokoontumisista aiheutunut meteli on myös aiheuttanut ilmoituksia poliisille.
– Mikäli kovaääninen moporälläys on jatkuvaa ja häiritsee, paras vaihtoehto on ilmoittaa asiasta saman tien hätänumeroon 112 ja sitä kautta saada poliisi paikalle, neuvoo vanhempi konstaapeli Hanna-Liisa Hartikainen ennalta estävästä toiminnasta.
Hartikainen muistuttaa, että poliisin tehtävää helpottaa myös, jos ilmoittajalla on tarjota mopoilijoista tuntomerkkejä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot