Viikon kysymys
A-
A+
Kalastajatila remontoidaan vanhojen valokuvien avulla entiselleen. Torppaan tehdään osittainen pystylaudoitus, vanha ranta-aitta tuodaan viereiseltä saarelta alkuperäiselle paikalleen ja vanhat huonekalutkin palaavat arkipäiväiseen käyttöön
Merja Forsman
PORVOO, PELLINKI | Monihan siitä haaveilee: kaupungin pölyjen ja melujen taakse jättämisestä ja maalle muuttamisesta.
Paljasjalkaiselle stadilaiselle, Mika Tiilikalle, maalle muuttaminen ei ollut koskaan unelma, ulkosaaristosta puhumattakaan.
– Jos joku olisi sanonut muutama vuosi sitten, missä nyt olen, olisin antanut itselleni hullun paperit, Tiilikka nauraa.
Yrittäjänä toimivalle Tiilikalle riskillä eläminen on kuitenkin osa elämää.
– Emme tiedä, miten kauan tallustamme tällä planeetalla. On parempi kokeilla tällaista seikkailua kuin harmitella sitten kiikkustuolissa, että tämä jäi tekemättä.
Tiilikka kertoo elämästään saaristossa Islandboy.fi-Instagram-tilillään.
Merja Forsman
70-luvulla kodeista tuli kesäasuntoja, tonteista mökkitontteja
Bastön saaren kalastajatorppa kuului aikoinaan Bastu-Kallelle, Fannylle ja heidän kahdelle tyttärelleen. Torppa rakennettiin vuosina 1910–1914, tarkkaa vuotta ei ole tiedossa.
Legendaarinen Bastu-Kalle oli ammattikalastaja, ja perhe hankki ylimääräistä elantoa sieltä, mistä sitä saatiin. Fanny ja perheen tytär Elsa tekivät verkkojen lisäksi sulkapallo- ja lentopallokenttien verkkoja myyntiin ja kesäisin talon yläkertaan majoitettiin kesävieraita, kuten saaristolaisilla usein oli tapana.
Noin 50 vuotta monet saaret alkoivat tyhjentyä ympärivuotisista asukkaista. Samaan aikaan suomalaiset mökkiläiset löysivät tiensä saaristoon.
Kodeista tuli kesäasuntoja, tonteista mökkitontteja.
Nykyään Pellingissä asuu ympärivuotisesti noin 250 ihmistä. Bastöllä ja viereisissä saarissa ei asu tällä hetkellä muita kuin Tiilikat.
– Jos olisi ulkosaaristolaisten ympärivuotisten asukkaiden vuosikokous, siellä ei montaa ihmistä olisi. Halukkaita olisi ehkä enemmänkin. Olemme etuoikeutettuja ja onnekkaita, Tiilikka sanoo.
Mika Tiilikka palauttaa vanhaa kalastajatilaa entiseen loistoonsa. – Haluan ajatelle, että olen osa ketjua ja tila saa minun jälkeeni jatkaa vielä ainakin seuraavat 100 vuotta.
Merja Forsman
Ympärivuotiseen asutukseen tarkoitettua omakotitaloa tai edes tonttia voi olla hyvinkin vaikea löytää. Monet tällaiset harvinaisemmat kohteet eivät tule avoimeen myyntiin.
Toisena haasteena ovat työt.
– Oli sitten eräjorma tai Myrskyluodon Maija, ihmisellä on juoksevia kuluja, jotka pitää hoitaa. Jos on lapsia, juoksevia kuluja on enemmän, Tiilikka sanoo.
Hän itse pystyy tekemään omassa yrityksessään etätöitä Bastöltä, ja toisaalta suunnittelee pitävänsä 1–1,5 vuoden taukoa töistä saadakseen kalastajatilan kuntoon.
Lapset sen sijaan käyvät koulussa entiseen malliin Porvoon keskustassa. Koulumatka kestää reilu 40 minuuttia, ja jos sää on myrskyisä, kouluun ei lähdetä.
– Toisaalta Teissalassa asuessamme päivä alkoi monesti kännykän selaamisella, nyt pesemme hampaat ja otamme aamuleivän ehkä käteen ja syömme ja hoidamme kännykän selaamisen autossa tai veneessä, Tiilikka sanoo.
Elämä saaressa vaatii asennetta ja arki suunnittelua ja aikatauluttamista.
– Tavaran roudaamisesta ja lähtemisten suunnittelemisesta pitää jollain sairaalla tavalla tykätä. Pitää myös hyväksyä se, että jos vaikka tilaa puutavaraa, tänne saaristoon tuotaessa sille tulee kovempi hinta, Tiilikka sanoo.
Esimerkiksi sähkön saaminen saarelle maksoi henkilöauton verran.
Vaikkei Bastön kalastajatorppa ole vielä asumiskunnossa, perhe on harjoitellut saaristoasumista kesämökillään jo vuoden, talvea lukuunottamatta.
– Ei tällainen elämä kaikille sovi, se on selvä. Kuten eräs pellinkiläinen kerran sanoi, elämä saaristossa on haastavaa, mutta Tiilikalle se on jo ihan eri levelillä. Vastapainona pitää olla korvaavia etuja, Tiilikka sanoo.
Niitä Tiilikan ei ole vaikea keksiä.
Vanhoista valokuvista mallia remonttiin
Torpan leivinuuni on juuri saatu valmiiksi. Seuraavana vuorossa on ulkolaudoituksen purkaminen ja hirsien kunnon tarkistaminen. Tekemistä on.
Tiilikka ennallistaa tilaa vanhojen valokuvien pohjalta, ja tekee remontit sähkö- ja muuraushommia lukuun ottamatta itse.
– Kun muutin vuonna 2009 Porvooseen, en omistanut edes porakonetta, Tiilikka nauraa.
Vaikka paikan historia ja siihen liittyvät lukemattomat tarinat ovat Tiilikalle tärkeitä, paikkaa kunnostetaan modernin perheen kodiksi.
– Emme tee tästä ulkoilmamuseota, vaan tarkoitus on rakentaa tästä meille koti mukavuuksineen. Kun marras–joulukuussa iskee pimeys ja viileys, täällä täytyy olla juoksevaa vettä, lämmitys ja pesukoneet. Tämä ei ole mikään elämysmatka, jossa sinnittelemme öljylampun valossa, Tiilikka sanoo.
Vanhaan torppaan tulee polttava käymälä.
– Emme kaipaa sitä eksotiikkaa, että joulukuisena aamuyönä hipsii ulkohuussiin asioille, Tiilikka kertoo.
Yhteisöllisyys saaristossa on uskomattoman hienoa
Kun syksy viilenee, 30 hehtaarin kokoinen Bastö ja viereiset saaret hiljenevät. Kesällä saaressa on vilinää ja elämää.
– Yhteisö tällä ja lähisaarilla on aivan uskomattoman hieno. Kun tarvitsee jeesiä, sitä saa, Tiilikka kertoo.
Katuvalojen ja liikenteen ulottumattomissa talvi on rauhallinen, muttei täysin yksinäinen.
– Kun viime marraskuussa veneilin myöhään illalla kotiin, jokaisessa Bastön pohjoisrannan mökissä paloi valot. Se oli kaunista, Tiilikka sanoo.
Hän ymmärtää, että monet toivoisivat keskitettyä asumista, koska tiivis rakentaminen helpottaa joukkoliikenteen ja infrastruktuurin suunnittelemista ja palvelujen tarjoamisesta helpompaa.
– Eivät kaikki halua asua keskustassa, ja monet kauemmas muuttavat ymmärtävät kyllä sen, että tänne ei saa kaikkia samoja palveluja kuin vaikka Länsirannalle Olisi hienoa, että ihmisille annettaisiin enemmän mahdollisuuksia asua eri puolilla Porvoota. Se voisi olla osa Porvoon rikkautta.
Talo ja tila tarinoita täynnnä
Ullakon hämyisessä nurkassa on omituinen purkki. Tiilikka nostaa sen ja esittelee:
– Se on ruutia.
Tilan entinen asukas, Bastu-Kalle oli alueella legenda. Kerran mies löysi venäläisten vanhan miinan ja kuljetti sen rantaan. Kun Kalle avasi miinan, saaren asukkaat avasivat ikkunansa varmuudeksi tai veneilivät kauemmas saaresta.
– Tarkan markan miehenä Bastu-Kalle halusi ottaa ruudin talteen, ja kyllähän hän sillä räjäyttelikin täällä jotain kallioita, Tiilikka kertoo.
Nyt miina toimii pihalla kukkaruukkuna.
Tilalla on yhä entisten asukkaiden vanhoja työkalua ja tarpeistoa.
Merja Forsman
Vanhassa kalastajatorpassa riittää tarinoita. Jokainen esine kertoo menneestä.
Viime kesänä Tiilikka päätti juhannussunnuntaina kutsua ihmisiä kahville tilalle. Silloin eräs vieraista kiitteli, että Tiilikka palautti perinteiset juhannuskahvit taas tilalle.
– Ihan vahingossa se tapahtui, Tiilikka nauraa.
Monille kävijöistä kertoivat tarinoita vanhasta kalastajatilasta ja sen torpasta, jossa he ovat viettäneet kesälomiaan. Myöhemmin aikuisena samat saaristoon rakastuneet ovat palanneet Pellinkiin ostettuaan täältä kesämökkejä.
Vanha Evinrude on yhä erinomaisessa kunnossa, sillä tilan emäntä halusi säästää moottoria ja kulkea mieluummin soutaen.
Merja Forsman
Saaristolaiskokemuksia haluaa myös Tiilikka tarjota tulevaisuudessa. Kun torppa on remontoitu kodiksi, tavoitteena on perustaa tilan omistamaan saareen sekä pihapiirin toiseen asuinrakennukseen Airbnb-majoitusta.
Lisätienestejä Tiilikka toivoo myös saamalla Islandboy.fi-sometililleen seuraajia.
Unelmana on tulevaisuudessa tarjota saaristolaismajoitusta maksutta vähäosaisille perheille.
– On hullua, miten monilla seisoo mökkejä tyhjänä vuodesta toiseen, ja toisilla ei olisi ikinä varaa kokea saaristoa, Tiilikka sanoo.
Hän toivoo löytävänsä tulevaisuudessa yritysyhteistyökumppaneita, jotka innostuisivat lähtemään mukaan auttamiseen.
– Kun koulut alkavat ja lapset kertovat, mitä he ovat tehneet kesällä, jollain lapsella voisi olla edes tämä kerrottavanaan. Toiselle tarjottu hyvän olon tunne kestää pidempään kuin se, että tekisi jotain itselle. Miksemme jakaisi onneamme, Tiilikka sanoo.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot