POR­VOO, PEL­LIN­KI | Mo­ni­han sii­tä haa­vei­lee: kau­pun­gin pö­ly­jen ja me­lu­jen taak­se jät­tä­mi­ses­tä ja maal­le muut­ta­mi­ses­ta.

Pal­jas­jal­kai­sel­le sta­di­lai­sel­le, Mika Tii­li­kal­le, maal­le muut­ta­mi­nen ei ol­lut kos­kaan unel­ma, ul­ko­saa­ris­tos­ta pu­hu­mat­ta­kaan. 

– Jos joku oli­si sa­no­nut muu­ta­ma vuo­si sit­ten, mis­sä nyt olen, oli­sin an­ta­nut it­sel­le­ni hul­lun pa­pe­rit, Tii­lik­ka nau­raa.

Yrit­tä­jä­nä toi­mi­val­le Tii­li­kal­le ris­kil­lä elä­mi­nen on kui­ten­kin osa elä­mää.

– Em­me tie­dä, mi­ten kau­an tal­lus­tam­me täl­lä pla­nee­tal­la. On pa­rem­pi ko­keil­la täl­lais­ta seik­kai­lua kuin har­mi­tel­la sit­ten kiik­kus­tuo­lis­sa, et­tä tämä jäi te­ke­mät­tä. 

Tiilikka kertoo elämästään saaristossa Islandboy.fi-Instagram-tilillään.

Merja Forsman

70-lu­vul­la ko­deis­ta tuli ke­sä­a­sun­to­ja, ton­teis­ta mök­ki­tont­te­ja

Bas­tön saa­ren ka­las­ta­ja­torp­pa kuu­lui ai­koi­naan Bas­tu-Kal­lel­le, Fan­nyl­le ja hei­dän kah­del­le tyt­tä­rel­leen. Torp­pa ra­ken­net­tiin vuo­si­na 1910–1914, tark­kaa vuot­ta ei ole tie­dos­sa.

Le­gen­daa­ri­nen Bas­tu-Kal­le oli am­mat­ti­ka­las­ta­ja, ja per­he hank­ki yli­mää­räis­tä elan­toa siel­tä, mis­tä sitä saa­tiin. Fan­ny ja per­heen ty­tär El­sa te­ki­vät verk­ko­jen li­säk­si sul­ka­pal­lo- ja len­to­pal­lo­kent­tien verk­ko­ja myyn­tiin ja ke­säi­sin ta­lon ylä­ker­taan ma­joi­tet­tiin ke­sä­vie­rai­ta, ku­ten saa­ris­to­lai­sil­la usein oli ta­pa­na.

Noin 50 vuot­ta mo­net saa­ret al­koi­vat tyh­jen­tyä ym­pä­ri­vuo­ti­sis­ta asuk­kais­ta. Sa­maan ai­kaan suo­ma­lai­set mök­ki­läi­set löy­si­vät tien­sä saa­ris­toon. 

Ko­deis­ta tuli ke­sä­a­sun­to­ja, ton­teis­ta mök­ki­tont­te­ja. 

Ny­ky­ään Pel­lin­gis­sä asuu ym­pä­ri­vuo­ti­ses­ti noin 250 ih­mis­tä. Bas­töl­lä ja vie­rei­sis­sä saa­ris­sa ei asu täl­lä het­kel­lä mui­ta kuin Tii­li­kat.

– Jos oli­si ul­ko­saa­ris­to­lais­ten ym­pä­ri­vuo­tis­ten asuk­kai­den vuo­si­ko­kous, siel­lä ei mon­taa ih­mis­tä oli­si. Ha­luk­kai­ta oli­si eh­kä enem­män­kin. Olem­me etuo­i­keu­tet­tu­ja ja on­nek­kai­ta, Tii­lik­ka sa­noo.

Mika Tiilikka palauttaa vanhaa kalastajatilaa entiseen loistoonsa. – Haluan ajatelle, että olen osa ketjua ja tila saa minun jälkeeni jatkaa vielä ainakin seuraavat 100 vuotta.

Merja Forsman

Ym­pä­ri­vuo­ti­seen asu­tuk­seen tar­koi­tet­tua oma­ko­ti­ta­loa tai edes tont­tia voi ol­la hy­vin­kin vai­kea löy­tää. Mo­net täl­lai­set har­vi­nai­sem­mat koh­teet ei­vät tule avoi­meen myyn­tiin. 

Toi­se­na haas­tee­na ovat työt.

– Oli sit­ten erä­jor­ma tai Myrs­ky­luo­don Mai­ja, ih­mi­sel­lä on juok­se­via ku­lu­ja, jot­ka pi­tää hoi­taa. Jos on lap­sia, juok­se­via ku­lu­ja on enem­män, Tii­lik­ka sa­noo.

Hän it­se pys­tyy te­ke­mään omas­sa yri­tyk­ses­sään etä­töi­tä Bas­töl­tä, ja toi­saal­ta suun­nit­te­lee pi­tä­vän­sä 1–1,5 vuo­den tau­koa töis­tä saa­dak­seen ka­las­ta­ja­ti­lan kun­toon.

Lap­set sen si­jaan käy­vät kou­lus­sa en­ti­seen mal­liin Por­voon kes­kus­tas­sa. Kou­lu­mat­ka kes­tää rei­lu 40 mi­nuut­tia, ja jos sää on myrs­kyi­sä, kou­luun ei läh­de­tä.

– Toi­saal­ta Teis­sa­las­sa asu­es­sam­me päi­vä al­koi mo­nes­ti kän­ny­kän se­laa­mi­sel­la, nyt pe­sem­me ham­paat ja otam­me aa­mu­lei­vän eh­kä kä­teen ja syöm­me ja hoi­dam­me kän­ny­kän se­laa­mi­sen au­tos­sa tai ve­nees­sä, Tii­lik­ka sa­noo.

Elä­mä saa­res­sa vaa­tii asen­net­ta ja ar­ki suun­nit­te­lua ja ai­ka­tau­lut­ta­mis­ta.

– Ta­va­ran rou­daa­mi­ses­ta ja läh­te­mis­ten suun­nit­te­le­mi­ses­ta pi­tää jol­lain sai­raal­la ta­val­la ty­kä­tä. Pi­tää myös hy­väk­syä se, et­tä jos vaik­ka ti­laa puu­ta­va­raa, tän­ne saa­ris­toon tuo­ta­es­sa sil­le tu­lee ko­vem­pi hin­ta, Tii­lik­ka sa­noo.

Esi­mer­kik­si säh­kön saa­mi­nen saa­rel­le mak­soi hen­ki­lö­au­ton ver­ran.

Vaik­kei Bas­tön ka­las­ta­ja­torp­pa ole vie­lä asu­mis­kun­nos­sa, per­he on har­joi­tel­lut saa­ris­to­a­su­mis­ta ke­sä­mö­kil­lään jo vuo­den, tal­vea lu­kuu­not­ta­mat­ta. 

– Ei täl­lai­nen elä­mä kai­kil­le sovi, se on sel­vä. Ku­ten eräs pel­lin­ki­läi­nen ker­ran sa­noi, elä­mä saa­ris­tos­sa on haas­ta­vaa, mut­ta Tii­li­kal­le se on jo ihan eri le­ve­lil­lä. Vas­ta­pai­no­na pi­tää ol­la kor­vaa­via etu­ja, Tii­lik­ka sa­noo.

Nii­tä Tii­li­kan ei ole vai­kea kek­siä.

Van­hois­ta va­lo­ku­vis­ta mal­lia re­mont­tiin 

Tor­pan lei­vi­nuu­ni on juu­ri saa­tu val­miik­si. Seu­raa­va­na vuo­ros­sa on ul­ko­lau­doi­tuk­sen pur­ka­mi­nen ja hir­sien kun­non tar­kis­ta­mi­nen. Te­ke­mis­tä on.

Tii­lik­ka en­nal­lis­taa ti­laa van­ho­jen va­lo­ku­vien poh­jal­ta, ja te­kee re­mon­tit säh­kö- ja muu­raus­hom­mia lu­kuun ot­ta­mat­ta it­se.

– Kun muu­tin vuon­na 2009 Por­voo­seen, en omis­ta­nut edes po­ra­ko­net­ta, Tii­lik­ka nau­raa.

Vaik­ka pai­kan his­to­ria ja sii­hen liit­ty­vät lu­ke­mat­to­mat ta­ri­nat ovat Tii­li­kal­le tär­kei­tä, paik­kaa kun­nos­te­taan mo­der­nin per­heen ko­dik­si.

– Em­me tee täs­tä ul­koil­ma­mu­se­o­ta, vaan tar­koi­tus on ra­ken­taa täs­tä meil­le koti mu­ka­vuuk­si­neen. Kun mar­ras–jou­lu­kuus­sa is­kee pi­meys ja vii­leys, tääl­lä täy­tyy ol­la juok­se­vaa vet­tä, läm­mi­tys ja pe­su­ko­neet. Tämä ei ole mi­kään elä­mys­mat­ka, jos­sa sin­nit­te­lem­me öl­jy­lam­pun va­los­sa, Tii­lik­ka sa­noo.

Van­haan torp­paan tu­lee polt­ta­va käy­mä­lä.

– Em­me kai­paa sitä ek­so­tiik­kaa, et­tä jou­lu­kui­se­na aa­mu­yö­nä hip­sii ul­ko­huus­siin asi­oil­le, Tii­lik­ka ker­too.

Yh­tei­söl­li­syys saa­ris­tos­sa on us­ko­mat­to­man hie­noa

Kun syk­sy vii­le­nee, 30 heh­taa­rin ko­koi­nen Bas­tö ja vie­rei­set saa­ret hil­je­ne­vät. Ke­säl­lä saa­res­sa on vi­li­nää ja elä­mää.

– Yh­tei­sö täl­lä ja lä­hi­saa­ril­la on ai­van us­ko­mat­to­man hie­no. Kun tar­vit­see jee­siä, sitä saa, Tii­lik­ka ker­too.

Ka­tu­va­lo­jen ja lii­ken­teen ulot­tu­mat­to­mis­sa tal­vi on rau­hal­li­nen, mut­tei täy­sin yk­si­näi­nen.

– Kun vii­me mar­ras­kuus­sa ve­nei­lin myö­hään il­lal­la ko­tiin, jo­kai­ses­sa Bas­tön poh­jois­ran­nan mö­kis­sä pa­loi va­lot. Se oli kau­nis­ta, Tii­lik­ka sa­noo.  

Hän ym­mär­tää, et­tä mo­net toi­voi­si­vat kes­ki­tet­tyä asu­mis­ta, kos­ka tii­vis ra­ken­ta­mi­nen hel­pot­taa jouk­ko­lii­ken­teen ja inf­rast­ruk­tuu­rin suun­nit­te­le­mis­ta ja pal­ve­lu­jen tar­jo­a­mi­ses­ta hel­pom­paa.  

– Ei­vät kaik­ki ha­lua asua kes­kus­tas­sa, ja mo­net kau­em­mas muut­ta­vat ym­mär­tä­vät kyl­lä sen, et­tä tän­ne ei saa kaik­kia sa­mo­ja pal­ve­lu­ja kuin vaik­ka Län­si­ran­nal­le Oli­si hie­noa, et­tä ih­mi­sil­le an­net­tai­siin enem­män mah­dol­li­suuk­sia asua eri puo­lil­la Por­voo­ta. Se voi­si ol­la osa Por­voon rik­kaut­ta. 

Talo ja tila ta­ri­noi­ta täyn­n­nä

Ul­la­kon hä­myi­ses­sä nur­kas­sa on omi­tui­nen purk­ki. Tii­lik­ka nos­taa sen ja esit­te­lee:

– Se on ruu­tia.

Ti­lan en­ti­nen asu­kas, Bas­tu-Kal­le oli alu­eel­la le­gen­da. Ker­ran mies löy­si ve­nä­läis­ten van­han mii­nan ja kul­jet­ti sen ran­taan. Kun Kal­le ava­si mii­nan, saa­ren asuk­kaat ava­si­vat ik­ku­nan­sa var­muu­dek­si tai ve­nei­li­vät kau­em­mas saa­res­ta.  

– Tar­kan mar­kan mie­he­nä Bas­tu-Kal­le ha­lu­si ot­taa ruu­din tal­teen, ja kyl­lä­hän hän sil­lä rä­jäyt­te­li­kin tääl­lä jo­tain kal­li­oi­ta, Tii­lik­ka ker­too.

Nyt mii­na toi­mii pi­hal­la kuk­ka­ruuk­ku­na.

Tilalla on yhä entisten asukkaiden vanhoja työkalua ja tarpeistoa.

Merja Forsman

Van­has­sa ka­las­ta­ja­tor­pas­sa riit­tää ta­ri­noi­ta. Jo­kai­nen esi­ne ker­too men­nees­tä.

Vii­me ke­sä­nä Tii­lik­ka päät­ti ju­han­nus­sun­nun­tai­na kut­sua ih­mi­siä kah­vil­le ti­lal­le. Sil­loin eräs vie­rais­ta kiit­te­li, et­tä Tii­lik­ka pa­laut­ti pe­rin­tei­set ju­han­nus­kah­vit taas ti­lal­le.

– Ihan va­hin­gos­sa se ta­pah­tui, Tii­lik­ka nau­raa.

Mo­nil­le kä­vi­jöis­tä ker­toi­vat ta­ri­noi­ta van­has­ta ka­las­ta­ja­ti­las­ta ja sen tor­pas­ta, jos­sa he ovat viet­tä­neet ke­sä­lo­mi­aan. Myö­hem­min ai­kui­se­na sa­mat saa­ris­toon ra­kas­tu­neet ovat pa­lan­neet Pel­lin­kiin os­tet­tu­aan tääl­tä ke­sä­mök­ke­jä.

Vanha Evinrude on yhä erinomaisessa kunnossa, sillä tilan emäntä halusi säästää moottoria ja kulkea mieluummin soutaen.

Merja Forsman

Saa­ris­to­lais­ko­ke­muk­sia ha­lu­aa myös Tii­lik­ka tar­jo­ta tu­le­vai­suu­des­sa. Kun torp­pa on re­mon­toi­tu ko­dik­si, ta­voit­tee­na on pe­rus­taa ti­lan omis­ta­maan saa­reen sekä pi­ha­pii­rin toi­seen asuin­ra­ken­nuk­seen Airbnb-ma­joi­tus­ta.

Li­sä­tie­nes­te­jä Tii­lik­ka toi­voo myös saa­mal­la Is­land­boy.fi-so­me­ti­lil­leen seu­raa­jia.

Unel­ma­na on tu­le­vai­suu­des­sa tar­jo­ta saa­ris­to­lais­ma­joi­tus­ta mak­sut­ta vä­hä­o­sai­sil­le per­heil­le.

– On hul­lua, mi­ten mo­nil­la sei­soo mök­ke­jä tyh­jä­nä vuo­des­ta toi­seen, ja toi­sil­la ei oli­si iki­nä va­raa ko­kea saa­ris­toa, Tii­lik­ka sa­noo.

Hän toi­voo löy­tä­vän­sä tu­le­vai­suu­des­sa yri­ty­syh­teis­työ­kump­pa­nei­ta, jot­ka in­nos­tui­si­vat läh­te­mään mu­kaan aut­ta­mi­seen.

– Kun kou­lut al­ka­vat ja lap­set ker­to­vat, mitä he ovat teh­neet ke­säl­lä, jol­lain lap­sel­la voi­si ol­la edes tämä ker­rot­ta­va­naan. Toi­sel­le tar­jot­tu hy­vän olon tun­ne kes­tää pi­dem­pään kuin se, et­tä te­ki­si jo­tain it­sel­le. Mik­sem­me ja­kai­si on­ne­am­me, Tii­lik­ka sa­noo.