Viikon kysymys
A-
A+
Havainnekuva Uutelasta.
Porvoon kaupunki
PORVOO, UUTELA Porvoon kaupunkisuunnittelussa on valmisteltu Uutelaan, Haikkoontörmän alueelle asemakaavamuutosta. Asemakaava mahdollistaa alueelle uusia pientalotontteja sekä päiväkotitoimintojen sijoittumista. Asemakaavamuutoksessa tutkitaan myös vanhan koulurakennuksen suojelua ja uutta käyttötarkoitusta.
Asemakaavoitettava alue on kooltaan 2,7 hehtaaria ja se sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Porvoon keskustasta. Alue on aiemmin ollut koulukäytössä, ja tällä hetkellä kohteella sijaitsee päiväkotitoiminnan tiloja. Lisäksi asemakaava-alueella on toteutumaton liikerakennustontti, johon asemakaavamuutoksessa osoitetaan asumista, kaupunki tiedottaa.
Tiedotteen mukaan Uutelaan kaavoitetaan uutta pientaloasumista 80–100 uudelle asukkaalle.
– Asemakaavasta on laadittu yksi luonnosvaihtoehto. Luonnoksessa alueelle on osoitettu laajennusvaraus Haikkoonrinteen päiväkodille, yksi pientaloasumiseen tarkoitettu kortteli, toinen pientaloasumiseen tai palveluasumiseen tarkoitettu kortteli ja kolme uutta omakotitalotonttia sekä parannuksia saattoliikennejärjestelyihin, kertoo kaavoittaja Maiju Suni.
Kaavakävely tiistaina 5.5.
Uutelan asemakaavasta järjestetään kaavakävely, johon kiinnostuneet asukkaat ja osalliset ovat tervetulleita osallistumaan. Kävelyn aikana on mahdollisuus kuulla uudesta asemakaavaluonnoksesta sekä esittää kysymyksiä kaavatyöstä kaupunkisuunnittelun edustajille. Kaavakävelylle lähdetään 5.5.2026 klo 17.30–18.30, lähtöpaikka on Opintien parkkipaikka.
Asemakaavan materiaalit ovat nähtävillä 29.4.-29.5.2026 kaupungin palvelupiste Porvoo-infossa osoitteessa Lundinkatu 8 A, sekä kaupungin verkkopalvelussa.
»» Tutustu materiaaleihin täällä
Asemakaava-alueen nykytilanne Trappaksentien suunnalta kesällä 2025. Asemakaava-alue on rajattu valkoisella viivalla.
Porvoon kaupunki
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot