Viikon kysymys
A-
A+
Vihertävä Hellbergin talo Porvoon Mannerheiminkadulla on ollut vuosikaudet tyhjillään.
Arkisto/Marko Wahlström
PORVOO, KESKUSTA Porvoon keskustassa sijaitsevan kortteli 18:n (niin sanottu Hopean kortteli) asemakaavan muutosluonnos on nähtävillä 29.4.–29.5.2026. Kaavalla kehitetään suunnittelualuetta, joka käsittää kaksi tonttia Mannerheiminkadun ja Rihkamakadun välissä.
Korttelin asemakaavamuutoksen tavoitteena on kehittää korttelia kaupunkikuvaan sopivaksi, taloudellisesti toteuttamiskelpoiseksi kokonaisuudeksi, joka mahdollistaa asumista ja liiketiloja.
– Suunnitelmassa on esitetty uuden kerrostalon rakentamista Mannerheiminkadun ja Rauhankadun kulmaan sekä Rihkamakadun puolelle yksikerroksisia puurakenteisia talousrakennuksia. Lisäksi korttelissa sijaitsevat suojellut puurakennukset säilyvät. Suunnittelutyön tavoitteena on lisätä korttelin pihalle kaupunkivihreää sekä huomioida kestävän ja energiatehokkaan rakentamisen tavoitteet, kertoo asemakaavapäällikkö Emilia Saatsi kaupungin tiedotteessa.
Asemakaavan on tarkoitus valmistua vuoden 2026 aikana.
Kortteli 18:n kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavaluonnos ovat nähtävillä Porvoo-infossa (Lundinkatu 8 A) ja Porvoon kaupungin verkkosivuilla. Osalliset ja kaupunkilaiset voivat esittää mielipiteitä nähtävilläolon aikana 29.4.–29.5.2026. Mielipiteet toimitetaan Porvoon kaupungin kirjaamoon sähköpostitse kirjaamo@porvoo.fi tai postitse (PL 23, 06101 Porvoo) 29.5.2026 kello 15 mennessä. Viestissä tulee mainita ”AK565 Kortteli 18”.
Hopean korttelista aiemmin kirjoitettu:
»» Bonava palasi Hopean korttelin äärelle – Hellbergin talon tilalle suunnitteilla noin 50 asunnon uusi kulmakerrostalo
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot