Viikon kysymys
A-
A+
Pelastuslaitos sai hälytyksen liikenneonnettomuudesta kello 14.18.
Mika Laine
PORVOO, EMPIRE KAUPUNKI Kaksi henkilöautoa kolaroi maanantaina päivällä Porvoossa. Onnettomuus tapahtui Piispankadun ja Lukiokadun risteyksessä noin varttia yli kaksi.
Toinen autoista oli ajanut Lukiokadulta stop-merkin takaa Piispankadulle ja törmännyt toiseen autoon.
Päivystävä paloesimies Janne Pettersson Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoi, ettei kummassakaan autoissa ollut kuljettajien lisäksi muita ihmisiä eikä kukaan loukkaantunut onnettomuudessa.
Onnettomuus tapahtui Piispankadun ja Lukiokadun risteyksessä.
Mika Laine
Molemmat ajoneuvot vaurioituvat sen verran, että ne jouduttiin hinaamaan pois.
Tehtävälle hälytettiin poliisipartion lisäksi yksikkö Porvoon pelastusasemalta. Pelastuslaitos ohjasi liikennettä onnettomuuspaikalla ja siivosi onnettomuuspaikkaa.
Poliisi selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä. Tilanne oli ohi reilussa puolessa tunnissa.
MIKA LAINE
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot