Viikon kysymys
A-
A+
SPR:n ystäväpalvelun tapaaminen Kololla. Paikalla ovat Marja Johansson, Christine Bremer, Heli Järvenpää, Leena Takkumäki ja Seija Jaakkola.
Tarja Honkkila
PORVOO Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminta on suunnattu kaikenikäisille henkilöille, jotka tuntevat itsensä yksinäiseksi tai kaipaavat tukea silloin tällöin. Porvoossa ystävävälittäjäryhmässä toimii tällä hetkellä viisi henkilöä, jotka vuorollaan päivystävät numerossa 040 7571236 arkisin klo 9 – 16. He ottavat vastaan ystäväpyyntöjä sekä kertovat vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille lisätietoja.
– Suurin osa ystävää tarvitsevista Porvoossa on yli 80-vuotiaita, kertoo ystävänvälittäjä Heli Järvenpää SPR:stä.
Ystävää kaipaavia on tällä hetkellä jonossa toista kymmentä. Tällä viikolla ystäväpyyntöjä on tullut taas pari lisää.
– Ystävää tarvitaan erityisesti mukaan ulkoiluun ja pitämään seuraa. Ikääntyneet ja vajaakuntoiset ihmiset eivät välttämättä uskalla lähteä yksin ulos, jos liikkuminenkin on hankalaa, kertovat välittäjät.
Ystäviä tarvitaan myös yksittäisille keikoille kuten saattamaan lääkäriin. Myös palvelutaloilta ja kotihoidolta tulee usein tällaisia pyyntöjä.
– Yleensä vapaaehtoisella on yksi ystävä, jota nähdään keskimäärin pari kertaa kuukaudessa. Tapaamisen aikataulun ja ajankohdan päättää jokainen vapaaehtoinen itselleen sopivaksi. Ystävän apua tarvitaan usein arkisin, mutta mukana on myös työssäkäyviä vapaaehtoisia, kertoo Järvenpää.
Jotkut vapaaehtoisista tekevät esimerkiksi vuorotyötä, jolloin on mahdollista pitää yhteyttä ystävään myös arkisin. Joillekin ystävän tapaamiset sopivat myös arki-iltaisin ja viikonloppuisin.
Porvoossa ystäväpareja on tällä hetkellä 76. Reilusti yli puolet ystäväasiakkaista on yli 80-vuotiaita. Vapaaehtoisia on alun toistasataa, joista noin 30 prosenttia on alle 65-vuotiaita. Tehtävät sopivat siis kaikenikäisille.
Ystävän valintaan vaikuttaa moni tekijä
Ystävän valintaan vaikuttavat kieli, sukupuoli ja sijainti. Pääasiassa ystäväpalvelua kaipaavat asuvat Porvoon keskustassa, Kevätkummussa tai Gammelbackassa.
– Ystävätoiveiden pitää natsata. Jos ystävää kaipaava puhuu ruotsia, niin ystävän toivotaan myös kommunikoivan ruotsin kielellä, sanoo Järvenpää.
Ystäväpalvelussa on mukana myös miehiä, mutta suurin osa ystäväpalvelua tarvitsevista ovat naisia.
Ystäväpalvelun vapaaehtoisille järjestetään myös muuta toimintaa kuten ystävän ilta kerran kuukaudessa. Ystävänilloissa keskustellaan erilaisista kiinnostavista teemoista luennoitsijan alustuksella. Lisäksi järjestetään ystävänjuhla yhdessä seurakunnan kanssa ja siihen ovat tervetulleita kaikki ystäväparit ja muutkin ystävätoiminnasta kiinnostuneet. Vapaaehtoisille on tiedossa myös kevätretki.
Ystävätoimintaa tarvitsevat myös palvelutalojen vanhukset ja omaishoitajat. Palvelutalojen vanhukset pystyvät usein liikkumaan huonosti ja ovat usein muistisairaita. Heille ystävän käynnillä palvelutalossa voi olla suuri merkitys. Omaishoitajalla voi olla vaikeuksia jättää hoidettavaa yksin, kun täytyy lähteä asioille. Myös näissä tilanteissa voi pyytää apua ystäväpalvelulta.
Ystäväpalvelun tiimoilta kokoontuu myös kaksi käsityökerhoa ja ukkokerho. Käsityökerhot ovat kaikille avoimia ja valmiit käsityöt lahjoitetaan eteenpäin tai myydään myyjäisissä. Ukkokerhossa tehdään pieniä kotitöitä kuten nurmikon leikkuuta ja lumen luontia. Ukkokerho kokoontuu kerran kuussa.
Uusille vapaaehtoisille on oma koulutus ja lisäksi voi soittaa ystäväpalvelun päivystyspuhelimeen, jos tulee joku asia, joka askarruttaa esimerkiksi ystävän voinnissa.
– Ystäväpalvelun ystävyyssuhteet ovat yleensä pitkäikäisiä, jopa koko loppuelämän kestäviä suhteita, kertoo Järvenpää.
Jos haluaa ryhtyä ystäväksi, voit ottaa yhteyttä puhelimitse numeroon 040 757 1236 tai sähköpostitse osoitteella sprporvoo.ystavat@gmail.com. Ilmoittautua voi myös verkkosivujen oma.punainenristi.fi kautta luomalla profiilin. Voi myös mennä ystäväpalvelun tapaamisiin Kololle (Jokikatu 25), jossa ystävänvälittäjiä on paikalla.
TARJA HONKKILA
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot