Viikon kysymys
A-
A+
Fryysarinrannan ravintoloitsijat ja Saltin osaomistajat Henri Janson (vas.) ja Teemu Laakko ovat työskennelleet ravintola-alalla yli 20 vuotta. He ovat nähneet Porvoon ravintolaskenen huiman kehityksen Wanhasta Laamannista ja Timbaalista nykypäivään.
Marko Wahlström
PORVOO Kotimaisen ruokamatkailun airueeksi varttunut Smaku-ruokatapahtuma täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi tapahtumaa tuottava porvoolainen Smaku Events Oy keskittyy tänä vuonna pelkästään kotikaupunkiinsa.
– Porvoo on tänä vuonna valokeilassa. Yllätyksiäkin saattaa olla tarjolla, tapahtuman tuottaja Pilvi Mölsä raottaa verhoa.
Smaku-pääkaupungissa Porvoossa juhlavuonna mukana on 14 ravintolaa.
– Aivan uusia Smaku-ravintoloita ovat Honkala ja Pellinge Marina, Mölsä sanoo.
Muut tänä vuonna mukana olevat ravintolat ovat Gustaf, Nonna Sophia, Sinne, Bosgård, Café Cabriole, Fryysarinranta, Rafael's Steakhouse, Ranta-Aitta, Runo, Salt, Seireeni ja Taste Garden.
Tapahtuma järjestetään tänä vuonna 18.–30.8.
"Ei ollut kahta sanaa, ettemmekö olisi lähteneet mukaan"
Ruokatapahtuman filosofiaan on kuulunut alusta asti tutustuttaa niin paikalliset kuin ruokamatkailijat paikkakunnalla toimiviin ravintoloihin ja niiden makumaailmaan.
Ainoa samalla nimellä ja omistuspohjalla alusta asti yhtäjaksoisesti mukana ollut ravintola on Vanhassa-Porvoossa sijaitseva kesäravintola Fryysarinranta. Ravintola Salt (ent. Wanha Laamanni) on toinen samassa omistuksessa pysynyt Smaku-konkari, mutta ravintola on vaihtanut Smaku-vuosien aikana nimeään ja konseptiaan.
– Ei siinä ollut kahta sanaakaan, ettemmekö olisi lähteneet mukaan, jos tällaista aiotaan alkaa järjestää Porvoossa, ravintolayrittäjä Henri Janson muistelee vuosikymmenen takaista hetkeä.
Tapahtuman ajankohta osuu sopivasti kesäravintolan sesongin loppuun.
– Se on hyvä lopetus, ja tuo lisäpöhinää kauden päätökseen. Smaku on hauska ruokajuhla, joka saa hyvin porukkaa liikkeelle, Janson sanoo.
Ravintola Fryysarinrannalla on hallussaan Porvoon Etanat -tuotemerkki ravintola Timbaalin peruna.
Arkisto/Alexandra Ahtiainen
Smaku-tapahtuma on myynnillisestikin hyvä lisä
Nyt 13. kesäänsä toimiva Fryysarinranta on osallistunut elokuun ruokatapahtumaan joka vuosi etana-annoksella.
– Sitä jatkamme niin kauan kuin Smaku jatkuu, Janson naurahtaa.
Yhdessä ranta-aitassa toimiva Porvoon jokirannan pohjoisin ruokaravintola haluaa osaltaan jatkaa takavuosien suositun ravintola Timbaalin perinnettä. Ravintolan hallussa on myös Porvoon Etanat -tuotemerkki.
Yli 20 vuotta ravintola-alalla toimineet Henri Janson ja yhtiökumppaninsa Teemu Laakko työskentelivät Merja Tammen ja Ari Koveron perustamassa etanaravintolassa. Kaksikko on myös osakkaana ravintola Saltissa.
– Silloin, kun Smaku-annoksia menee isoja määriä, tuo se reilusti lisää työtä keittiöön. Kyllä se menee muun hääräämisen lomassa, Janson sanoo.
Hän laskeskelee, että tapahtuma-aikana eli kahdessa viikossa valmistetaan tuhatkunta annosta.
– Se on myynnillisestikin hyvä lisä, sillä yleensä asiakkaat ottavat viinilasillisen annoksen kylkeen, Janson sanoo.
Kuluva kesä on ollut niin Fryysarinrannassa kuin muissakin Porvoon ravintoloissa alkukesän kolean ja sateisen kelin takia hiljainen. Helteet toivat myös asiakasvirrat juomien ja ruokien äärelle.
– Vaikka nämä hommat ovat säästä kiinni, tänä vuonna on mahdollisuus vielä tehdä ihan hyvä kesä. Heinä–elokuu on meidän kovinta myyntiaikaa, Janson sanoo.
– Yhteistyö paikallisten ravintoloitsijoiden kanssa on ensiarvoisen tärkeää Smaku-ruokatapahtuman onnistumisen kannalta, tuottaja Pilvi Mölsä porvoolaisesta Smaku Events Oy:stä sanoo.
Marko Wahlström
Smaku on tehnyt yhteistyötä 45 porvoolaisravintolan kanssa
Porvoonjoessa on ehtinyt virrata melkoinen määrä vettä ajoista, jolloin vanhassa kaupungissa toimi vain kaksi huippuravintolaa: Wanha Laamanni ja Timbaali.
Smaku-ruokatapahtuman historiakin osoittaa melkoista kehitystä paikallisessa ravintolaskenessä.
– Olemme tehneet yhteistyötä yhteensä 45 porvoolaisravintolan kanssa, Pilvi Mölsä sanoo.
Ravintoloitsija Teemu Janson pitää hyvänä, että Porvoo tunnetaan nykyisin ravintoloistaan.
– Nyt täällä on valinnanvaraa, ja johonkin pääsee aina syömään.
Eteläisen jokirannan rantaravintolat loistaneet poissaolollaan
Smaku Events Oy on järjestänyt Smaku-tapahtumia Porvoon (2016–2025) lisäksi myös Naantalissa (2019–2022), Loviisassa (2021–2023), Rovaniemellä (2019) ja Helsingissä (2024).
– Kaiken kaikkiaan olemme tehneet yhteistyötä 105 ravintolan kanssa, Mölsä laskee.
Kaikkien aikojen ensimmäinen Smaku-ruokatapahtuma järjestettiin elokuussa 2016, jolloin mukana oli 13 porvoolaista ravintolaa. Parhaimpina vuosina mukana ollut 20 ravintolaa. Viime vuonna ravintoloiden määrä oli 13.
– Historiamme aikana osa ensimmäisinä vuosina mukana olleista ravintoloista on pitänyt välillä taukoa. Pidämme ovet avoinna suuntaan tai toiseen, Mölsä sanoo.
Porvoon Mannerheiminkadun sillan eteläpuoleisen jokirannan ravintolat eivät juurikaan ole osallistuneet Smaku-tapahtumaan.
Smakun alkuvuosina järjestettiin myös päätapahtuma. Ensimmäinen järjestettiin kulttuuritalo Grandissa.
Arkisto/Ilona Savola
Smaku sai alkunsa Triangeli-hankkeesta
Smaku-ruokatapahtuma sai alkunsa Triangeli-hankkeesta, joka oli osa Suomen ensimmäistä ruokamatkailustrategiaa.
– Porvoon kaupunki lähti viemään strategiaa eteenpäin Porvoon osalta. Hankkeen aikana toteutettiin ensimmäinen Smaku, jolloin porvoolaiset ravintoloitsijat istuivat saman pöydän ääreen, Mölsä kertoo.
Tapahtuma toimi alkuvuosina hankkeen alla, jonka tuottajana toiminut Laura Varis (ent. Pulkkinen) jatkoi tuottajana projektin päättyessä. Hän perusti siskonsa Pilvi Mölsän kanssa Smaku Events Oy:n vuonna 2018.
– Porvoossa on olemassa valmis keskustelukultuuri ravintoloiden välillä. Täällä Smaku on ohjelmoitu monen ravintolan vuosikelloon, Porvoon Smakun tuottamisesta viime vuodet vastannut Mölsä kiittelee.
Tapahtuman suunnittelu alkaa tammikuussa
Ruokatapahtuman suunnittelu käynnistyy heti alkuvuodesta.
– Tammi–helmikuussa tiedotamme ravintoloita ilmoittautumisesta. Monet uudet ravintolat ovat myös itse meihin yhteydessä, jos haluavat olla mukana Smakussa, Mölsä.
Annokset ovat selvillä maaliskuun aikana, jonka jälkeen porvoolainen valokuvaaja Ilona Savola lähtee kuvauskierrokselle markkinointiesitteitä, sosiaalista mediaa ja verkkosivuja varten.
– Esitteet ovat jaossa ravintoloissa ja turisti-infossa kesän matkailusesongin alusta alkaen. Kaikki annokset kuvineen löytyvät myös verkkosivuiltamme ja sosiaalisen median kanavistamme, Mölsä kertoo.
Pienet Smaku-annokset, maisteluannokset, ovat saaneet myös lapsiperheet liikkeelle ja kiertämään Smaku-ravintoloita.
Arkisto/Mika Laine
Tuhannet smakuilijat vuosittain liikkeellä Porvoossa
Ruokatapahtuma on vuosikymmenen aikana on saanut liikkeelle tuhansia ja tuhansia smakuilijoita vuosittain. Smakun perustaminen osui myös ruokamatkailun kiinnostuksen heräämiseen Suomessa.
– Smaku-annoksia menee niin paljon, että yksin porvoolaiset eivät niitä syö. Pääkaupunkiseudulta saamme paljon kyselyitä. Kysyntää tapahtumaa kohtaan on ollut myös Mikkelistä ja Baltiasta.
Tapahtuma on vakiintunut merkittäväksi osaksi Porvoon matkailukesää. Kaupungin matkailumarkkinointiyksiköllä (Visit Porvoo) on ollut alusta asti iso rooli Smakussa.
– Porvoo on ravintolakaupunkina vetovoimainen. Täällä on pienellä alueella monta ravintolaa, joihin pääsee helposti tutustumaan Smaku-annosten avulla. Moni ruokailija ottaa tapahtuman Smaku-hyppelynä, jolloin menun saa rakennettua useassa ravintolassa.
– Nykyisin usean ravintolan juomaparitukset ovat mestarillisen taidokkaita, Mölsä kiittelee panostusta.
Tapahtumasta muodostunut myös lapsiystävällinen
Mölsän mukaan moni smakuilija on kertonut kiertäneensä ravintoloita lapsineen, jotka tykkäävät maistella Smaku-annoksia.
– On kiva, että lapsetkin osaavat arvostaa muutakin nakkeja ja muuseja tai ranskalaisia.
Siskosten omista jälkeläisistä on kasvanut todellisia Smaku-lapsia, joista varttunee todellisia kulinaristeja.
– Meilläkin lapset odottavat, koska pääsevät taas kierrokselle. He tekevät reittauksia ja maistavat urhoollisesti kaikki annokset, Mölsä,
Smaku-tapahtumasta on muodostunut koko perheen juttu, joka kiinnostaa ihmisiä vauvasta vaariin.
– Ruoka on yhdistävä tekijä. Smakussa toteutuu leirinuotio-efekti: ennen muinoin ihmiset istuivat nuotion äärelle vaihtamaan kokemuksia ja kuulumisia sekä samalla syömään.
– Sama asia toistuu nyt, kun kutsutaan ihmisiä koolle ystävien ja perheen kanssa sekä jaetaan makuelämyksiä ja -kokemuksia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Jakaminen on synnyttänyt tapahtuman ympärille yhteisön, Mölsä jatkaa.
Smaku Events Oy jakaa sähköpostitse uutiskirjeissään myös tarinoita ravintoloissa työskentelevien ihmisten takaa. Usein ravintolat myös tarjoilevat jonkun ruokareseptin.
FAKTA
Porvoolaisia Smaku-ravintoloita ja -kahviloita:
» Edelleen toimivat: Fryysarinranta, Salt (ent. Wanha Laamanni), Rafael's Steakhouse, Haikon Kartano ja Haikon Bistro, Gustaf, Nonna Sophia, Sinne, Bosgårdin kartano, Café Cabriole, Ranta-Aitta, Runo, Salt, Seireeni, Taste Day & Night, Taste Garden, Honkala (uusi), Pellinge Marina (uusi), Sicapelle, Meat District (nyk. Meet District), Zum Beispiel, Kannonnokka, Vanha Navetta, Porvoo Golf, Fabriken, Lehtimäen grilli, Petri's, Chocolate Room, Aatos Café, Ani's Café, Café Fanny ja Vanhan Porvoon Jäätelötehdas/Glassikko.
» Toimintansa lopettaneet: Postres, Eloisa Wine & Deli, Alba Rio, La Fiesta, L'Amour, El Patio, Bondai Bar, B Side Burger, Rongo, Vitriini, Verstas, Sannäsin kartano, OMB, Taste-kioski ja One.
» Erikoisuudet: Jyrki Tsutsunen (kotiparveke ja Hemmet).
» Makuaarre-palkinnon voittajat: Wanha Laamanni (2016), Meat District (2018), Sicapelle (2018), Seireeni (2019 ja 2020), Rafael's Steakhouse (2021 ja 2024), Sannäsin kartano (2022) ja Taste (2023).
Smaku-ruokatapahtumassa on ollut sen kymmenvuotisen historian aikana mukana yhteensä 45 porvoolaista ravintolaa. Juhlavuonna tapahtuma järjestetään vain Porvoossa. –marko
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot