Viikon kysymys
A-
A+
Takavuosien tangokuningas Amadeus Lundberg, 34, esiintyy Loviisassa kahdessa konsertissa ensi marraskuussa.
Arkisto/Amadeus Lundberg
LOVIISA, KESKUSTA Pitkänlinjan musiikkimies, loviisalainen Kai ”Kaitsu” Niemelä voi nyt huokaista, kun odotus nyt vihdoinkin palkitaan.
Loviisaan suunnitellun viime vuoden Valon joulu -konsertin perumaan sairauden vuoksi joutunut tangokuningas Amadeus Lundberg, 34, elää nyt parhainta ja onnellisinta aikaa elämässään.
– Suoraan sanottuna hän on elämänsä vedossa, ääni kulkee ja rakkauselämä kukoistaa. Ja se kuuluu laulajan hienossa äänessä, Niemelä iloitsee.
Viime joulukuun konserttiin oli ehditty myydä yli 400 lippua ennakkoon. Niemelä onnistui saamaan tuolloin Lundbergin tilalle vuoden 2020 The Voice of Finland -laulukilpailun finalisti Henry Frimanin ja juuri Ruotsin-kiertueelta palaneen Pasi Kauniston.
Seitsemän vuoden odotus palkitaan
Tänä vuonna tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun Loviisaan alettiin suunnittelemaan odotettua konserttia. Lundberg ei ole kertaakaan aiemmin esiintynyt Loviisassa.
– Nyt se toteutuu tuplakonserttina, Niemelä sanoo.
Amadeus Lundberg valittiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla tangokuninkaaksi vuonna 2009. Hän on julkaissut yhteensä viisi pitkäsoittoa.
Viime vuoden keväällä hän julkaisi Tanssitaan-singlen ja syyskuun lopulla julkaistiin ”Tahtoisin elää” -kappale, jolla mies ylsi Syksyn Sävel -kilpailun finaaliin.
Amadeus Lundbergin isä on Hortto Kaalo -yhtyeestä tunnettu Taisto Lundberg. Hortto Kaaloon kuuluivat myös loviisalainen Marko Putkonen ja Feija Åkerlund.
Konsertit Kino Marilynissä ja Loviisan kirkossa
Ensi vuonna taiteilija viettää 15-vuotistaiteilijajuhlaa, jonka kunniaksi järjestetään konserttikiertue läpi Suomen.
– Yleisön pyynnöstä ensimmäinen Loviisan-konsertti on ”Tango D’Amore”, jossa Amadeus sekä muusikko Jani Helenius & Roulette esiintyvät Kino Marilynissä perjantaina 24.11. kello 19 alkaen.
Toinen ja hyvää tekevä konsertti on Lapsuuteni joulu -juhlakonsertti, joka on Loviisan kirkossa lauantaina 25.11. kello 18 alkaen. Amadeuksen säestäjinä toimivat Seppo Hovin poika Janne Hovi ja viulutaiteilija Lotta-Marie, joka on esiintynyt 10 vuoden ajan USA:ssa, Irlannissa, Britanniassa ja Euroopassa.
– Konsertteihin on myyty jo ennakkoon hyvin lippuja, joten kannattaa hakea liput ajoissa.
Lippuja myyvät Loviisassa Kello & Kulta Karvonen, Macu’s Music ja Kino Marilyn sekä Kai ”Kaitsu” Niemelä K-Supermarket Loviisan aulassa ja Lions Club Queen Loviisan naiset.
– Lippuja saa myös ovelta tuntia ennen konserttia, mikäli paikkoja on jäljellä.
Lippujen hinnat ovat Kino Marilyniin 35 euroa ja Loviisan kirkkoon 30 euroa.
Kai Niemelä tehnyt hyvää jo kuudella konsertilla
Viime joulukuun alussa järjestettävä konsertti oli järjestyksessään kuudes, jossa Kai Niemelä on ollut puuhamiehenä tekemässä hyvää.
– Laulaja Pasi Kaunisto on esiintynyt kahdessa kaikille avoimessa konsertissa Loviisan kirkossa; ensimmäinen niistä keräsi noin 700 henkeä, hän kertoo.
Osansa hyväntekeväisyydestä ovat saaneet myös loviisalaiset nuoret. Joitakin vuosia sitten Niemelä järjesti Loviisan Laivasillalla koulujen päättäjäisbileet 400–500 henkilölle.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot