Viikon kysymys
A-
A+
Villiruokakokki Jyrki Tsutsunen (vas.) tekee paluun jazz-tapahtumaan pop up -ravintolallaan. Porvoo Jazz Festival ry:n puheenjohtaja Antti Ansas ja toiminnanjohtaja Elina Brooks korostavat, että tapahtuman tavoitteena on olla myös kasvattamassa ihmisiä jazzin pariin. Kuvassa myös Tsutsusen Paavo-koira.
Marko Wahlström
PORVOO, KESKUSTA–LÄNSIRANTA Ensi viikonloppuna järjestettävä Porvoo Jazz Fest tarjoilee tänä vuonna entistä enemmän sisältöä myös lapsille ja nuorille.
– Yhdestoista vuosi on vierähtänyt käyntiin, ja teimme askeleen kohti kotipesää, Porvoo Jazz Festival ry:n toiminnanjohtaja Elina Brooks sanoo.
Hän viittaa yhdistyksen tämän vuoden tapahtuman ajaksi käyttöönsä kahden vuoden tauon jälkeen saamaan WSOY-talon 123 Kellariin (ent. Soho ja Nevada).
– Tila kiehtoo kaikessa rosoisuudessaan ja keskeneräisyydessään, joka sopii erinomaisesti jazzin improvisaatiotunnelmointiin. Tilaan on jo uusi vuokralainen tiedossa, joten nostalgian nälkäisten kannattaa suunnata nyt paikalle, Brooks jatkaa.
Osa syys–lokakuun vaihteen tapahtuman konserteista järjestetään samassa talossa kulttuuritila Vanha 123:ssa.
– Silloin, kun tekijöillä on kivaa, näkyy se myös ulospäin ja yleisö syntyvät kivat festarit, tuottaja Ulpu-Leena Hozjajenok (vas.) sanoo sylissään Myrsky-tyttö. Vierellä toiminnanjohtaja Elina Brooks.
Marko Wahlström
Kotoisa festivaali syntyy kevyellä organisaatiolla
Paikallinen jazz-festivaali vietti viime vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan Porvoon veturitalleilla.
– Ohjelmistossa on hyvä olla sopiva määrä kokeellista, mutta toiminnan ja talouden kannalta perusrungon pitää olla hallittavissa. Jos kokeillaan liikaa, riskinä saattaa olla epäonnistumisia. yhdistyksen puheenjohtaja Antti Ansas sanoo.
Hänen arvion mukaan yhdistys on onnistunut pienellä porukalla tekemään brändillisesti näkyvän tapahtuman.
– Meidän tuotantoporukka ei ole kahta–kolmea ihmistä isompi, Ansas muistuttaa.
Kolmatta vuotta yhdistyksen tuottajana toiminut Ulpu-Leena Hozjajenok luonnehtii festivaalia kotoisaksi.
– Tällä porukalla on kiva tehdä töitä, mikä pitää motivaation korkealla, hän sanoo.
Taiteellisen johtajan vaihdos-festivaali
Jazz-festivaali sai alkunsa kulttuuritalo Grandissa ja paikallisissa ravintoloissa järjestetyistä konserteista.
– Sen jälkeen löysimme kulttuuritila 123:n, jossa voimme jazz-kulttuuria pitämään yllä myös festivaalin ulkopuolella klubi-iltoina, Ansas sanoo.
Kuluva vuosi on festivaalin historiassa vaihdosvuosi. Taiteellisena johtajana kahdeksan vuotta toiminut Jaska Lukkarinen toteuttaa tämän vuoden tapahtuman yhdessä uuden taiteellisen johtajan Max Zengerin kanssa.
– Syksyn jazz-klubeista alkaen Max on puikoissa, ja siitä lähtien ohjelmistomme on hänen käsialaa.
Helsingissä asuva Max Zenger vaikuttaa lukuisissa kokoonpanoissa ja kiinnitettiin äskettäin UMO:oon. Jaska Lukkarinen tekee keikkoja ja keskittyy tohtoriväitöskirjan tekemiseen, mutta jatkaa Porvoo Jazz Festival ry:n hallituksen jäsenenä.
Pop up -ravintola Skutta avautuu
Festivaalin punaisena lankana on historiansa aikana ollut musiikin lisäksi ruoka.
– Olemme tehneet yhteistyötä niin Kannonnokan, Aatos Cafén ja Vår-ravintolan Niko Lehdon kanssa.
Porvoolainen villiruokakokki Jyrki Tsutsunen tekee tänä vuonna paluun jazz-festivaalille.
– Ensimmäisenä vuonna teimme ravintola Hukkatilan vanhaan soitinliikkeeseen. Yhtenä vuonna teimme ruokaa, kun Paleface soitti levyjä 123 Kellarissa, hän sanoo.
Tulevan tapahtuman pop up -ravintola Skuttan (123 Kellari) annoksissa näkyy metsä villillä väännöllä.
– Luvassa on kvinoasta tehtävää Porvoon metsien risottoa, tomaattikeittoa hapanjuurella leivän muodossa ja nokkosensiemeniä sekä jälkiruoaksi kiellettyä ruusua eli kurtturuusua.
Tsutsunen tuo tarjolle juomaksi myös horsma- ja syreenimehua sekä metsähaudukkeen, joka on villiyrteistä tehty juoma.
– Ruoka-annokset maksavat 8–12 euroa. Haluamme tarjota ihmisille ruokaelämyksiä edullisesti.
Yhteistyötä musiikkiopiston opiskelijoiden kanssa
Tapahtuma alkaa perjantaina 29.9. kello 17, kun ravintolan ovet aukeavat.
– Se pohjustaa kello 18 alkavaa Nuoret kyvyt -keikkaa, joka järjestetään yhteistyössä Porvoonseudun musiikkiopiston lahjakkaiden jazz-opiskelijoiden kanssa, Elina Brooks kertoo.
Musiikkiopiston oppilaiden lisäksi lavalla nähdään Linnajoen koulun musiikkilinjan entisiä opiskelijoita. Keikkaan on vapaa pääsy.
– Haluamme aina tuoda nuoria tulevaisuuden kykyjä esille toiminnassamme jazzin saralla, Brooks kertoo.
Perjantai-ilta jatkuu Vanha 123:ssa nuoremman polven jazz-muusikko Selma Savolaisen bändin ja suomalaisen jazzin dinosaurus, maailmallakin merkittävää uraa tehneen Jukkis Uotilan keikat.
– Myöhäisillan keikalla Kellarissa dj Bunuel soittaa levyjä ja Jimi Tenor Band esiintyy. Ravintola on auki keikan alkuun eli kello 22.30 asti.
Jazzkierrokset yllättävät Vanhan-Porvoon ympäristössä
Lauantai alkaa viime vuonna lanseeratulla jazz-kierroksella, jonka oppaana on Raoul Björkenheim.
– Hän kierrättää joukkoa ihmisiä Vanhan-Porvoon ympäristössä salaisissa, historiallisesti merkittävissä paikoissa samalla jututtaen matkan varrella olevia soittajia. Tarjolla on viisi yllätysesiintyjää viidessä paikassa, Brooks jatkaa.
Viime vuonna kierroksella käytiin pikkukirkossa, Pirunportailla, Rakuunarykmentissä, lelukauppa Riimikossa ja lättähatun junanvaunussa.
Porvoon Taidehalli on mukana vuoden tauon jälkeen konserttipaikkana.
– Kuvanveistäjä Felipe de Avila Francon näyttelyn yhteydessä on kaksi soolokeikkaa: lauantaina kuullaan hollantilaisen Joris Roeloesin bassoklarinettia ja sunnuntaina kitaristi Mikko Iivanaista, Brooks kertoo.
Lauantai-iltana Vanha 123:ssa on tarjolla yhdistetty Kari Ikosen 50-vuotis- ja yhtyeensä Karikko 25-vuotiskeikka sekä Jaska Lukkarisen pohjoismaisista muusikoista kokoaman bändin yhteistyökeikka.
– Ravintola aukeaa Kellarissa ennen Vanha 123:n keikkaa. Illalla kellarissa kuullaan Maja Mannilan trioa. Vähän yli 20-vuotias Maja on aivan huikean äänen omaava nuori nainen ja äärimmäisen taitava kiipparisti, josta tullaan ihan takuulla kuulemaan maailmanlaajuisesti, Brooks vinkkaa.
Megasakki-yhtye voitti viime vuonna Emma-palkinnon lastenmusiikkikategoriassa debyyttialbumillaan “Siili biitboksaa”.
Jetro Salin
Jazzreivejä ja Antti Sarpila sooloartistina
Lauantai-illan päättää tämän vuoden kokeellinen osio: jazzreivit, joka on Jaska Lukkarisen pitkäaikainen visio.
Kellarissa kuunnellaan John Coltranen noin 33-minuuttinen Love Supreme -levy alusta loppuun. Se johdattelee ihmiset tanssiin: luvassa on nykytanssia ja visuaalista valaistusta.
– Tarjolla on myös joogamattoja, jos joku haluaa kuunnella levyä maaten. Siellä voi myös tanssia tai katsoa tanssijoita. Yritämme yhdessä hengittää levyä, joka on jazz-historiassa todella merkittävä levytys, Brooks kuvailee.
Illan dj:nä toimii Sun Dog alias Eeti Nieminen, joka on muun muassa punk-jazztrio Moposta tuttu rumpali.
Ravintola aukeaa sunnuntaina kello 12, ja tunnin kuluttua 123 Kellarin lavalle nousee Megasakki-yhtye, joka voitti viime vuonna Emma-palkinnon lastenmusiikkikategoriassa debyyttialbumillaan “Siili biitboksaa”.
– Festivaali päätetään isoimpaan bändiin eli Valtteri Laurell Nonetiin, jonka keskeisessä sooloroolissa on Antti Sarpila, Elina Brooks kertoo.
Massan sijaan luovaa sisältöä
Paikallinen jazz-festivaali on pysynyt uskollisesti jazz-skenessä, eikä ole lähtenyt tekemään cross overeita.
– Viime vuonna konsertit keräsivät reilu 2 000 kävijää, Brooks sanoo.
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Antti Ansas toteaa tapahtuman nykyisen nimen kuvastavan paremmin sen luonnetta jazz-juhlana.
– Massatapahtuman sijaan olemme aina panostaneet luovaan sisältöön. OIemme pyrkineet palvelemaan ensinnäkin niitä, jotka haluavat nauttia jazzista täysin keskittyneesti, mutta myös jazzin ilmapiiriä kenties ensimmäistä kertaa kuuntelemaan saapuvia.
Porvoo Jazz Festival ry toimii osin palkattujen ammattilaisten ja osin vapaaehtoisen talkooväen voimin.
– Toiminnan jatkumo perustuu siihen, että toimintaan luodaan järkevä rakenne, Ansas sanoo.
FAKTA
Porvoo Jazz Fest
Perjantai 29.9.
» kello 17–22.40 pop up -ravintola Skutta, 123 Kellari (Kaivokatu 37B)
» kello 18 Porvoonseudun musiikkiopiston nuoret kyvyt, 123 Kellari (Kaivokatu 37B)
» kello 20 Selma Savolainen Horror Vacui & Jukkis Uotila plays finnish jazz classics, Vanha 123 (Kaivokatu 37B)
» kello 22.30 Jimi Tenor Band, 123 Kellari
Lauantai 30.9.
» kello 14 Jazz-kierros, lähtöpaikka 123 Kellarin backstage
» kello 17 Joris Roeloes, soolokeikka, Taidehalli (Taidetehdas)
» kello 18–22.30 pop up -ravintola Skutta, 123 Kellari
» kello 19 Kari Ikonen & Karikko ja Schlosser–Almqvist–Welin–Lukkarinen -free swing, Vanha 123
» kello 22 Maja Mannila Trio, 123 Kellari
» kello 24 Jazzreivit: Love Supreme, 123 Kellari
Sunnuntai 1.10.
» kello 12–15 pop up -ravintola Skutta, 123 Kellari
» kello 13 Megasakki-lastenkonsertti, 123 Kellari
» kello 16 Mikko Iivanainen, soolokeikka, Taidehalli
» kello 17.30 Valtteri Laurell Nonet, Taidetehdas
//Uutista korjattu 27.9.2023 kello 14.43: Jutun toisessa kuvassa tuottaja Ulpu-Leena Hozjajenokin sylissä on Myrsky-tyttö, ei poika.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot